Kuva: All Over Press

Gwen Stefani ei olisi halunnut kirjoittaa vihkivaloja - lopputulos sai kuitenkin aviomiehen herkistymään

01.08.2021 09:15 - Senja Rapila

Aviomies paljastaa, että Stefani alkoi kirjoittaa vihkivalaansa vasta häitä edeltävänä iltana.

Laulaja Gwen Stefanin, 51, kanssa kuukausi sitten naimisiin mennyt country-tähti Blake Shelton, 45, on paljastanut tuoreessa haastattelussa, että hänen vaimonsa ei olisi halunnut kirjoittaa häitä varten vihkivaloja. Sheltonin kertoman mukaan Stefani otti asian esille kaksi viikkoa ennen häitä.

- Hän sanoi, että voi hyvä jumala, ei tehdä sitä ollenkaan, Shelton kertoo.

Stefani olisi halunnut vain klassiset "toista perässäni" -vihkivalat. Pariskunnan ystävä Carson Daly ei kuitenkaan suostunut tähän, vaan kehotti itse sanoitetuista kappaleistaan tunnettua Stefania kirjoittamaan rohkeasti.

- Sitten viimeisenä iltana ennen häitä hän työsti omaa vihkivalaansa, Shelton paljastaa.

Vaikka sanojen kirjoittaminen paperille vaikutti olevan aluksi Stefanille vaikeaa, lopputulos sai tulevan aviomiehen herkistymään. Shelton myöntää, että hänen oli vaikea pysytellä kasassa kuunnellessaan tulevan vaimonsa kirjoittamaa vihkivalaa.

- Se oli uskomatonta. En ole vieläkään nähnyt videota häistämme, enkä muista kaikkea mitä hän sanoi. Hän oli kuitenkin kirjoittanut kaiken ylös, mutta hänellä oli vaikeuksia lukea koko tekstiä. 

Häätilaisuudesta julkisuuteen nousseiden tietojen valossa tunnelma on ollut liikuttava ja tätä tukee myös parin ystävän Dalyn aiemmin kertoma asia Today-lehdelle. Hän nimittäin paljasti, että kirkossa ei ollut "yhtäkään kuivaa silmää" vihkitilaisuuden aikana.

Lue myös: Myös Gwen Stefani hurahti räväkkään hiustrendiin - väriyhdistelmä on tuttu ikoniselta Disney-hahmolta

Lue myös: Miley Cyrus tarjoutui tähtiparin häälaulajaksi - 'Ehkä käyttäydyn hyvin, ehkä en'

Lue myös: Gwen Stefani, 49, paljasti nuorekkuutensa salaisuuden - katso täsmävinkit

Lähde: E! Online

Kilpailut

Uusimmat