Kuva: AOP / AOP

Me Naiset: Mikko Leppilampi ja Beata Papp kihloihin - "Kaikkea ei tarvitse heti jakaa koko maailmalle"

07.07.2021 10:15 - Iiro Myllymäki

Beata Papp kertoo Me Naisille, että suhde Leppilampeen on nostanut hänen itsetuntoaan.

Mikko Leppilampi, 42, ja Beata Papp, 26, ovat menneet kihloihin, kertoo Me Naiset. Asia selvisi, kun Papp saapui lehden haastatteluun kihlasormus vasemmassa nimettömässä. Kihlauksen kerrotaan tapahtuneen hiljattain.

- Kaikkia asioita ei tarvitse heti jakaa koko maailmalle, Papp sanoo Me Naisille.

Kaksi ja puoli vuotta yhdessä ollut pariskunta odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan, joka syntyy loppukesästä. Papp puhuu Me Naisille kauniisti pariskunnan suhteesta.

- Suhde, jossa tuntee olevansa toiselle riittävä – ja enemmänkin kuin riittävä – nostaa itsetuntoa. Nuorempana ajattelin, että ollakseni rakastettava minun pitää olla tietyn näköinen ja miellyttää muita. Nyt tunnen, että saan olla se kuka olen, Papp sanoo.

Naisen mukaan Leppilampi on hänelle paitsi kumppani, myös paras ystävä.

- Minulle on aina ollut tärkeää, että kumppani on myös paras ystäväni. Mikon kanssa kunnioitamme toistemme mielipiteitä ja meillä on omatkin elämät. On tärkeää, että ei ole vain me, vaan myös minä ja hän. Kun seisomme suhteessa omilla jaloillamme, kaikki, mitä toinen siihen tuo, on vain plussaa, Papp kuvailee.

Lue myös: Beata Pappille järjestettiin hurmaavat vauvakutsut - "Selvästi he tietävät, millainen olen"

Lue myös: Mikko Leppilampi ja Beata Papp saavat lapsen! Ilmoittivat uutisesta kauniilla kuvalla

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat