Kuva: AOP

Chris Noth oli kieltäytyä Mr. Bigin roolista Sinkkuelämää-sarjan paluussa - paljastaa miksi epäröi

23.06.2021 09:45 - Minttu Tikkanen

Oli vähällä, ettei ikonista Mr. Bigia olisi nähty sarjan jatko-osassa.

Chris Noth, 66, on varmistanut näyttelevänsä Sinkkuelämää-sarjan tulevassa jatkosarjassa, And Just Like That. Hän kuitenkin epäröi pitkään Mr. Bigin, Carrie Bradshawn on-off-poikaystävän rooliin palaamista. Noth paljastaa syyksi epäröinnille, että tunsi jo antaneensa roolille kaiken annettavissa olevan. 

Minusta tuntui, ettei minulla ole enää mitään uutta tarjottavaa uudelleen siinä roolissa, Noth kertoo.

Tähti kuitenkin saatiin puhuttua mukaan ja hän ylistääkin antoisia keskusteluja sarjan tuottajien kanssa.

- Vastaava tuottaja Michael Patrick King on on uskomaton kirjoittaja ja hänellä on ennennäkemättömiä luovia ideoita. Kun ryhdyimme yhdessä juttelemaan mahdollisuuksista, joita meillä on hahmon kanssa, olin täysin mukana, Noth kuvailee.

Sarjan ydinkaveriporukkana nähdyt näyttelijät Sarah Jessica Parker, 56, Cynthia Nixon, 55, ja Kristin Davis, 56, ovat myös vahvistaneet palaavansa rooleihinsa. Sen sijaan kaveriporukan neljäntenä jäsenenä näytellyt Kim Cattrall, 64, ei esiinny tulevassa jatko-osassa. Sivuhenkilöiden näyttelijöistä mukana ovat varmuudella ainakin John Corbett, 60, Willie Garson, 57, Mario Cantone, 61, David Eigenberg, 57 ja Evan Handler, 60. Sinkkuelämää-sarjaa esitettiin alunperin vuosina 1998-2004, jonka jälkeen sen pohjalta tehtiin vielä kaksi elokuvaa. 

Lue myös: Sinkkuelämää-tähti paljasti yllättävän lempikohtauksensa sarjasta - "Hän pieraisi sängyssä"

Lue myös: Tunnistatko heidät vielä? Katso, miltä Sinkkuelämää-komistukset näyttävät nyt

Lähteet: Daily Mail, Us Weekly

Kilpailut

Uusimmat