Kuva: AOP

Prinssi Harry antoi vihiä tyttärensä mahdollisesta nimestä jo pari vuotta sitten

07.06.2021 20:15 - Reija Saarinen

Perheen toinen lapsi syntyi 4. kesäkuuta.

Prinssi Harryn, 36, ja Meghan Marklen, 39, perhe täydentyi viime perjantaina pienellä tyttövauvalla. Sunnuntaina 6. kesäkuuta ilouutinen kerrottiin julkisuuteen ja samalla paljastettiin pienokaisen nimi, Lilibet 'Lili' Diana Mountbatten-Windsor. Se tekee kunniaa niin edesmenneelle prinssi Phillipille, prinsessa Dianalle kuin kuningatar Elisabetillekin.

Nimeä ehdittiin kevään aikana spekuloida useampaankin otteeseen. Arvaukset osuivat oikeaan ja samalla esiin nousi hauska fakta siitä, miten Harry vihjaili tulevan pienokaisen nimestä mahdollisesti jo pari vuotta sitten parin odottaessaan esikoispoikaansa Archieta.

Tammikuussa 2019 Meghan ja Harry olivat Birkenheadissä eräässä tapahtumassa, jossa oli myös eräs äiti tyttäriensä Lilyn ja Lottien kanssa. Äidin mukaan hänen tyttärensä nimi tuntui kiinnostavan Harrya.

- Harry tuli luoksemme ja jutteli sekä 2-vuotiaan Lottien että 6-vuotiaan Lilyn kanssa. Hän oli jo kävelemässä pois, kun hän kääntyi Lilyn puoleen uudelleen ja kysyi tältä, kirjoitetaanko hänen nimensä y:llä vai i:llä, äiti kertoo.

Käytöksestä päätellen nimi oli harkinnassa jo tuolloin. 

Lue myös: Prinssi Harry pelkää vaimonsa menettämistä: 'Mietin, että joudunko kasvattamaan lapsemme yksin'

Lue myös: Nyt on pakko hieraista silmiä: Netistä löytyi Prinssi Harryn ilmiselvä kaksoisolento

Lähde: E Online!

Kilpailut

Uusimmat