Kuva: AOP

Simpsonit-käsikirjoittaja paljastaa, miten väkivaltaiset kohtaukset pääsivät sensorien läpi

04.05.2021 22:15 - Iiro Myllymäki

John Swartzwelder on antanut äärimmäisen harvinaisen haastattelun, jossa hän kertoo muun muassa, miten Tikku ja Takku -animaatioiden väkivalta meni läpi jaksoihin.

Simpsonit-animaatiosarjan kultakautena pidetään yleisesti 1990-lukua, ja tuon ajan merkittävä käsikirjoittaja sarjassa oli John Swartzwelder, 72. Swartzwelder oli kirjoittamassa sarjan 59:ää jaksoa vuosina 1990–2003, minkä myötä hän on eniten jaksoja sarjaan kirjoittanut käsikirjoittaja. Lähes täysin poissa julkisuudesta pysytellyt mies on nyt antanut harvinaisen haastattelun The New Yorker -lehdelle ja valottanut, millaista sarjan teko oli.

Haastattelussa Swartzwelder muun muassa kertoo, että Simpsonien tekijöillä oli harvinaisen paljon taiteellista vapautta. Miehen mukaan sarjan vastaava tuottaja Jim Brooks oli tehnyt sarjaa esittävän Foxin kanssa sopimuksen, jonka myötä Foxilla ei ollut sananvaltaa sarjan sisältöön. Foxin väelle ei annettu käsikirjoituksia etukäteen luettaviksi, eivätkä he olleet toiveistaan huolimatta mukana käsikirjoitusten luentatilaisuuksissa.

- Tämä on hyvin vaarallinen tapa tehdä tv-ohjelmaa, eli että annetaan taiteilijoiden olla vastuussa taiteesta. Se toimi lopulta oikein hyvin. Foxille satoi rahaa 30 vuoden ajan. Tuossa voi nähdä jonkinlaisen opetuksen, Swartzwelder sanoo.

Simpsonit-sarja pyörii edelleen. Nyt meneillään on 32. kausi. (kuva: AOP)

Hän kertoo käsikirjoittajien olleen ylpeitä siitä, että saivat kiistanalaiseksikin katsottavaa sisältöä läpi tv-sensorien syynistä. Esimerkkinä kirjoittaja mainitsee Simpsoneissa nähtävät Tikku ja Takku -animaatiot (englanniksi The Itchy & Scratchy Show), joita Bart ja Lisa Simpson innolla katsovat tv:stään. Animaatiojaksoissa kissa ja hiiri tappelevat keskenään, ja kohtaukset äityvät hyvinkin väkivaltaisiksi. Swartzwelder pitää mielenkiintoisena sitä, että nämä animaatiot eivät päätyneet sensorien kynsiin.

- Pystyimme näyttämään kamalia asioita lapsille, kunhan me vain näytimme ne ikään kuin ensin Simpsonit-sarjan lapsille. Jotenkin tämä askel siinä välissä häkellytti kriitikkomme ja esti joukkolynkkauksemme. Olimme samaa mieltä, että tätä oli väärin näyttää lapsille. ”Emmekö me juuri näyttäneet teille, että tätä on väärin näyttää? Mutta tässä teille lisää tätä vääryyttä!” Swartzwelder kuvailee.

Lue myös: Tuorein Simpsonit-jakso nousi otsikoihin Morrissey-hahmon takia - laulajan leiristä kova älähdys

Lue myös: Simpsonit-ääninäyttelijä pyytää anteeksi kiistellyn Apu-hahmon esittämistä - roolissa 30 vuotta

Lähteet: Fox, The Guardian

Kilpailut

Uusimmat