Kuva: AOP

MTV: Salkkareissa nähdään toukokuussa uusi näyttelijä - Johanna saapui sarjaan Yhdysvalloista

15.04.2021 18:45 - Lauri Kujanpää

Myös Susanna Laine tekee debyyttinsä toukokuussa.

Monet Salatut elämät -fanit ovat odottaneet innolla toukokuuta, kun Susanna Laine, 39, nähdään ensimmäistä kertaa ohjelmassa.

Laine ei ole kuitenkaan ainoa uusi kasvo suosikkisarjassa, vaan myös Yhdysvalloissa asunut näyttelijä Johanna Anttila tekee sarjassa debyyttinsä ensi kuussa.

Anttila päätyi Salkkareihin varsin tavalliseen tapaan, eli koekuvausten kautta.

- Näin ilmoituksen tuotantoyhtiön sivuilla ja pääsin sitä kautta koe-esiintymisiin. Ne olivat todella hauskoja hetkiä ja nähtävästi tuottajatkin tykkäsivät, kun valitsivat minut, näyttelijä kertoo MTV:n haastattelussa.

Anttila asui Yhdysvalloissa 7,5 vuotta ja opiskeli näyttelijäksi. Salkkarit on kuitenkin hänelle tuttu formaatti.

- Kyllähän jokainen suomalainen Salkkarit tuntee, mutta en ihan viimeisimmistä kuvioista tiennyt, kun olen asunnut ulkomailla. Selvittelin kuitenkin sellaisia asioita, joita roolihahmoni on hyvä tietää.

Anttila ei voi vielä kertoa hirveästi roolihahmostaan, mutta avasi hieman hahmon piirteitä.

- Kyseessä on hyvin itsevarma, määrätietoinen ja urakeskeinen nainen. Hänelle tulee kaikenlaista mielenkiintoista tapahtumaan kyllä. Hän hyppää ihan täysillä mukaan, näyttelijä toteaa salaperäisesti.

Näet Anttilan haastattelun alta. Jos video ei näy, katso se MTV:n sivuilta.

Lue myös: MTV: Susanna Laineen Salatut elämät -debyytin päivämäärä selvillä

Lue myös: Susanna Laine tekee uuden aluevaltauksen - siirtyy näyttelijäksi Salattuihin elämiin

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat