Kuva: AOP

Michael Jacksonin poika harvinaisessa haastattelussa - kertoo, milloin tajusi isänsä suuruuden

19.03.2021 18:15 - Reija Saarinen

Michael Jackson menehtyi vuonna 2009 sydänpysähdykseen.

Edesmenneen Michael Jacksonin vanhin poika Michael Joseph Jackson Jr. kutsumanimeltään Prince, 24, on antanut hyvin harvinaisen haastattelun, jossa hän muistelee omaa lapsuuttaan. 

Prince myöntää hämmentyneensä usein lapsena siitä, miten monet hänen isänsä fanit esimerkiksi pyörtyivät Michaelin nähdessään. Omien sanojensa mukaan oli erityisesti yksi hetki, joka sai hänet tajuamaan isänsä suuren kuuluisuuden. 

- Ihmiset seurasivat meitä ympäriinsä. He halusivat vain koskettaa häntä. Kaikesta tuli kuitenkin jotenkin todellista, kun olin noin 10-vuotias. Katselin videolta isäni esiintymistä ja näin sen valtavan ihmismeren, jossa osa pyörtyili. Kysyin isältäni, miksi nämä ihmiset oikein pyörtyvät? Minäkin näen sinut joka päivä, enkä minä pyörry. Silloin jotenkin tajusin sen valtavan rakkauden, joka ihmisillä isääni kohtaan oli, Prince muistelee. 

Princen mukaan hänelle on suuri kunnia kantaa isänsä nimeä, mutta samalla hän myöntää, että monilla on myös häntä kohtaan erilaisia odotuksia hänen isänsä vuoksi.

- Olen hyvin ylpeä voidessani jakaa saman nimen isäni kanssa. Mutta on totta, että on olemassa myös jonkinlaista painetta. Minulla on perintö, jonka eteen isäni teki todella kovasti töitä ja minusta tuntuu, että minun täytyy huolehtia siitä. Haluan laajentaa tätä perintöä.

- Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä kiitollisempi olen kaikista niistä kokemuksista, joita hänen kanssaan koin. Olen kiitollinen kaikesta siitä tiedosta, jonka hän minulle antoi. Joka vuosi arvostan sitä enemmän ja joka vuosi kaipaan häntä yhä enemmän, sillä hän on isäni. 

Isänsä kuoleman aikaan vuonna 2009 Prince oli vain 12-vuotias. Hän ei ole juurikaan julkisuudessa viihtynyt. Vuonna 2019 Prince valmistui Loyola Marymount yliopistosta, jossa hän opiskeli kauppatieteitä. 

- Yksi ohjenuora, jota seuraan on se, ettei koskaan saa lopettaa oppimista. Vaikka valmistuin, ei se tarkoita sitä, että voin lopettaa oppimisen. Isäni sanoi usein myös hieman samalla tavalla. Hän totesi usein, se minuutti, jonka jätät oppimatta, on minuutti, jona alat kuolla. 

Michael Jacksonin vuonna 1982 ilmestynyt Thriller on edelleen kaikkien aikojen myydyin albumi. (kuva: AOP)

Lue myös: Entisen kodinhoitajan väite: Michael Jackson lavasti seksisuhteen Lisa Marie Presleyn kanssa

Lue myös: Michael Jackson -fani käytti valtavia summia näyttääkseen idoliltaan - hämmentävä yhdennäköisyys!

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat