Kuva: AOP / Atte Kajova

MTV: Seela Sella saa merkkejä edesmenneeltä puolisoltaan joka päivä: "Hän auttaa minua"

16.03.2021 21:15 - Iiro Myllymäki

Elis Sella menehtyi vuonna 1992, mutta hän on edelleen mukana Seela Sellan elämässä.

Näyttelijälegenda Seela Sellan, 84, puoliso Elis Sella menehtyi vuonna 1992. Näyttelijänä ja laulajana työskennellyt mies on kuitenkin Seela Sellan elämässä vieläkin mukana päivittäin, nainen kertoo MTV Uutisille.

- Hän auttaa minua joka ikinen päivä. Rähisen aina hänelle, jos olen hukannut tavaroita, Sella sanoo.

Seela Sella kertoo näissä tilanteissa sanovansa Elikselle, että tämä kyllä näkee, mihin hukattu tavara on mennyt, joten tämä voisi antaa hänelle tästä vihjeen.

- Aina tulee merkki. Hän on koko ajan mukanani.

Seela Sella sanoo MTV:lle, ettei sulje pois uuden rakkauden mahdollisuutta, jos vain oikea ihminen tulisi vastaan.

- En pistä vastaan. Elis on ollut niin suuri vaikuttaja elämässäni, että en haluaisi päätyä vertaamaan jotakin ihmistä häneen. Minun täytyisi ottaa se ihminen sellaisena kuin hän on, Sella sanoo.

Näyttelijän koko haastattelun voit katsoa alta.

Lue myös: Seela Sellan, 80, lapsuus oli täynnä luontoa: "Nuori sukupolvi luo toisenlaisen Suomen"

Kilpailut

Uusimmat