Kuva: AOP

Jasper Pääkkösen tähdittämästä Omerta 6/12 -elokuvasta julkaistiin ensimmäinen maistiainen

23.02.2021 13:45 - Lauri Kujanpää

Elokuva julkaistaan näillä näkymin ensi syksynä.

Ilkka Remeksen menestysromaaniin pohjautuvasta Omerta 6/12 -elokuvasta on nyt saatu ensimmäinen maistiainen. Finnkino on nimittäin julkaissut YouTube-sivullaan videon, jossa saadaan hieman esimakua tulevasta.

Elokuvan synopsis kuuluu Finnkinon mukaan seuraavasti:

"Suomen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto keskeytyy tylysti kun presidentinlinnaan hyökätään, ja valtionjohto otetaan panttivangiksi. Suojelupoliisin Max Tanner (Jasper Pääkkönen) määrätään neuvottelijaksi panttivankikriisiin, jonka taustalta löytyy terrori-iskuksi naamioitu suunnitelma Euroopan turvallisuuden horjuttamiseksi. Tannerin on tehtävä rohkeita ja kipeitäkin ratkaisuja selvittääkseen, kuka on iskun takana. Panoksena on ihmishenkien lisäksi koko Eurooppaa uhkaava turvallisuuspoliittinen kaaos."

Aku Louhimiehen ohjaamassa elokuvassa pääosia näyttelevät Jasper Pääkkönen, Nanna Blondell ja Sverrir Gudnason.

Elokuvan kansainväliseen näyttelijäjoukkoon kuuluvat myös muun muassa ruotsalaiset Dragomir Mrsic (Edge of Tomorrow, Rahalla saa ja Rahalla saa 2, Bullets), Miodrag Stojanovic (The November Man, Rahalla saa, Silta), Slaven Španović (A Perfect Day), kroatialainen Zijad Gračić (tv-sarjat The Paper ja Succession) sekä irlantilainen Michael Yare (Game of Thrones, Line of Duty).

Omerta 6/12 julkaistaan ensi syksynä.

Näet maistiaisen alta. Jos video ei toimi, paina tästä.

Lue myös: Jasper Pääkkönen hyisessä kuvassa Alexandra-rakkaansa kanssa, fanit kehuvat: "Parasta Suomessa!"

Lue myös: Jasper Pääkkönen saa rinnalleen ruotsalaistähtiä - Omerta 6/12 -elokuvan kuvaukset loppusuoralla

Kilpailut

Uusimmat