Kuva: AOP

Huhujen mukaan Kihoa ei nähdä Sinkkuelämää-jatko-osissa - näyttelijältä itseltään kryptinen vastaus

23.02.2021 19:45 - Reija Saarinen

Sinkkuelämää-sarja saa vihdoin odotetun jatko-osan.

Uutisoimme viime kuussa ilouutisesta, jonka mukaan legendaarinen Sinkkuelämää-sarja tekee paluun. Jatkoa seuraa And Just Like That -nimisen sarjan muodossa, josta nähdään kaikkiaan kymmenen jaksoa. Sarjassa seurataan viisikymppisiksi ehtineiden hahmojen elämää nykyajan New Yorkissa.

Tutuista hahmoista kaikki eivät kuitenkaan ole mukana. Heti tuoreeltaan kerrottiin, että Samanthaa näyttelevää Kim Cattrallia ei sarjassa nähdä. Syyksi epäillään näyttelijänelikon kireitä välejä.

Nyt myös toisen tärkeän hahmon uupumisesta tulevissa jaksoissa on kerrottu julkisuuteen. Sisäpiiriin kuuluvan henkilön mukaan Kihoa eli Chris Nothin, 66, esittämää hahmoa ei tulla näkemään. Nothin näyttelemä hahmo oli suuressa roolissa alkuperäisessä Sinkkuelämää-sarjassa ja sitä seuranneissa elokuvissa. Kiho on Sarah Jessica Parkerin esittämän Carrie Bradshaw'n poikaystävä, jonka kanssa hän meni myöhemmin naimisiin.

Fanit ovat ottaneet uutisen vastaan ristiriitaisin tuntein. Mieheltä onkin kyselty muun muassa Instagramissa, onko hänen poisjääntinsä todellakin varmaa. Siihen Noth on heittänyt kryptisen vastauksen. 

"Kaikki muuttuu, jopa ilmoitusasiat," hän totesi uteluihin. Tämän lisäksi ilmestyi vielä toinen vastaus, joka jättää kuitenkin paljon ilmaan. 

"No, jos Page Six niin sanoo, sen täytyy olla totta," hän totesi silmäniskuhymiön kera, viitaten mediaan, joka miehen poisjäännistä uutisoi ensimmäisenä. 

Mitään varmuutta suuntaan tai toiseen ei saatu, joten nähtäväksi jää, millainen kokoonpano sarjassa lopulta nähdään. 

Lue myös: Oletko Sinkkuelämää-tietäjä? Testaa ja vastaa 10 visaiseen kysymykseen

Lue myös: Miten Samantha-roolihahmon uupuminen selitetään Sinkkuelämää-jatko-osassa?

Lue myös: Ensimmäiset tiedot Sinkkuelämää-sarjan paluun juonesta julki - nykyaika näkyy vahvasti

Lähde: US Weekly

Kilpailut

Uusimmat