Kuva: All Over Press

Moderni perhe -tähti Nolan Gouldin hurja muodonmuutos - luopui alkoholista ja alkoi treenaamaan

18.02.2021 17:15 - Senja Rapila

22-vuotias näyttelijä on käytännössä kasvanut Moderni perhe -sarjan parissa. Nyt hän on valmis ottamaan uusia haasteita vastaan.

Moderni perhe -sarjan parissa aikuiseksi kasvanut Nolan Gould, 22, on ihastuttanut sosiaaliseen mediaan julkaisemallaan kuvalla seuraajansa. Tuoreessa kuvassa Gould nähdään melkoisen muodonmuutoksen kokeneena: Gould esittelee kuvassa todella hyvään kuntoon treenattua kroppaansa.

22-vuotias näyttelijä on kertonut People-lehden haastattelussa, että ensimmäiset puoli vuotta Moderni perhe -sarjan päättymisen jälkeen hän oli täysin lomalla kaikesta. Puolen vuoden jälkeen hän kuitenkin ymmärsi, että seuraavaksi on aika valita uusi suunta elämälle. Gould päätti valita treenaamisen osaksi uralla etenemistään.

- Olen treenannut puolitoista tuntia päivässä ystäväni kanssa, joka on personal trainer, Gould kertoo.

Treenaamisen lisäksi hän teki suuren elämäntaparemontin myös ruokailutottumuksiensa suhteen. Tähän kuului myös alkoholista luopuminen.

- Suurin muutos minulle oli alkoholista luopuminen. Se on ollut oikeastaan todella hvä päätös. Tunnen sen selkeyttäneen päätäni. Olen kirjoittanut mahdollisimman paljon, käynyt näyttelytunneilla ja ottanut kaikki askeleet siihen suuntaan, että kun pandemia on vihdoin ohitse, olen valmis tekemään töitä.

Voit katsoa tuoreen kuvan alapuolelta.

Alapuolella vielä kuva vuodelta 2019.

Lue myös: Ariel Winter hempeili poikaystävänsä kanssa - työkaveri pyysi anteeksi suloisen hetken pilaamista

Lue myös: Moderni perhe -tähti Jesse Tyler sai lapsen aviomiehensä kanssa - julkaisi kauniin kuvan

Lue myös: Ariel Winter kasvoi lapsesta aikuiseksi tv-tähtenä - "Sosiaalinen media pahensi arvostelua"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat