Kuva: AOP

Legendaarinen Komisario Palmu palaa valkokankaalle - uutuuselokuvan ohjaa Renny Harlin

19.01.2021 10:25 - Reija Saarinen

Kyseessä on ensimmäinen Palmu-filmatisointi yli 50 vuoteen.

Komisario Palmu palaa valkokankaille. Elokuvasarjan ensimmäisen elokuvan ohjaa Renny Harlin ja se perustuu Mika Waltarin ennenjulkaisemattomaan käsikirjoitukseen. 

Kyseessä on ensimmäinen Palmu-filmatisointi yli 50 vuoteen legendaaristen Matti Kassilan ohjausten jälkeen. Renny Harlin käsikirjoittaa elokuvan valkokankaalle yhdessä teatteriohjaaja ja kirjailija Joel Elstelän kanssa, joka on Komisario Palmu -hahmojen luojan, kirjailija Mika Waltarin tyttärenpoika ja edustaa samalla myös Waltarin perikuntaa.

Elokuvan suunniteltu ensi-ilta on vuonna 2023 ja sen näyttelijävalinnoista, tuotantoaikatauluista ja muista seikoista tiedotetaan erikseen.

Solar Filmsin Markus Selin iloitsee uudesta, kulttuurisesti merkittävästä yhteistyöstä ja sarjan ensimmäisestä, yleisölle uudesta elokuvasta.

- Olemme enemmän kuin iloisia saadessamme tuoda ikonisen Palmun nykyaikaiseen elokuvamaailmaan. Renny on juuri oikea henkilö tuomaan Palmun hahmon tähän päivään kunnioittaen samalla sen kulttuurista perintöä. On hienoa, että saimme käsikirjoittajaksi mukaan Joel Elstelän, joka myös tuntee Komisario Palmun ja Mika Waltarin maailmat hyvin.

Joel Elstelä on alkavaan yhteistyöhön erittäin tyytyväinen. Hän kertoo, että heiltä on pyydetty Palmun oikeuksia elokuvaan jatkuvasti, mutta kertoo heidän odottaneen sopivaa tilaisuutta. Sopiva tilaisuus tuli nyt. 

- Äitini pyysi ennen kuolemaansa, että jos joku sovittaisi Palmut uudelleen, se olisin minä. Tämä elokuva on meille tärkeä ja suuri henkilökohtaisen ilon aihe, Elstelä kertoo.

Renny kertoo monen muun tavoin kasvaneensa Palmu-elokuvien parissa. 

- Kuten miljoona suomalaista, minäkin kasvoin Matti Kassilan Komisario Palmu -elokuvia katsoen ja ihaillen. Niiden värikkäät henkilöhahmot, jännitys ja huumori Mika Waltarin mestarillisten romaanien pohjalta tuotiin eteemme upean visuaalisesti, aivan vanhan Hollywoodin parhaiden elokuvien tyyliin.

Uutta Palmu-elokuvaa Renny visioi seuraavasti:

- Komisario Palmun kohdalla kaikki alkaa tietenkin itse päähenkilön rosoisesta, kuivan huumorin värittämästä huippuälykkäästä persoonasta. Haluan tuoda hänet takaisin niin nuorelle sukupolvelle kuin vanhemmille rikosmysteerien ystävillekin. Olen parhaiten tunnettu kansainvälisistä toimintaelokuvista, mutta niiden keskiössä on aina ollut vahva päähenkilö, jonka sielunmaisema on ollut avain tarinoiden toimivuudelle. Tärkeitä osasia elokuvassamme tulevatkin olemaan draama, toiminta, romantiikka ja huumori. Kirjomme tavoite on olla samanaikaisesti rikas, yllätyksellinen ja viihdyttävä, Harlin summaa.

Lue myös: Anna: Renny Harlin hetkestä, jolloin Hollywood-menestys iski kasvoille: "Olin täysin mykistynyt"

Kilpailut

Uusimmat