Kuva: AOP

Prinssi William perheineen nostatti koronaraivon rikkomalla rajoituksia: "Julkeaa!"

23.12.2020 13:15 - Roy Kokkonen

Prinssi Williamin ja prinssi Edwardin perheiden kohtaaminen puistossa on herättänyt porua saarivaltiossa, sillä kuninkaalliset vaikuttivat unohtaneen kokoontumisrajoitukset.

Prinssi William ja herttuatar Catherine ovat joutuneet kohun keskelle rikottuaan Ison-Britannian koronasulkuun kuuluvia kokoontumisrajoituksia. Asiasta uutisoi muun muassa Daily Mail.

Cambridgen herttuapari perheineen kuvattiin viettämässä aikaa yhdessä prinssi Edwardin perheen kanssa Sandringhamin kartanon mailla sijaitsevalla suositulla jouluteemaisella kävelyreitillä.

Yhteensä kuninkaallisia oli koolla yhdeksän, mikä ylittää paikallisen kokoontumisrajoituksen kolmella. Kuninkaallisten mukana seurasi luonnollisesti henkivartijoita, joten todellisuudessa rajat rikkoontuivat reippaasti.

Daily Mailin kuninkaallisten lähteiden mukaan perheiden ei alun perin ollut tarkoitus vierailla paikassa yhdessä, vaan he tapasivat sattumalta. Heidän kuitenkin nähtiin juttelevan ja viettävän aikaa keskenään, mikä on herättänyt porua saarivaltiossa.

- Heillä selkeästi oli hauskaa. Mutta en voinut olla ajattelematta, että heitä vaikuttaa koskevan eri säännöt kuin meitä muita. Se on oikeastaan aika julkeaa, kuninkaalliset bongannut kanssaulkoilija kommentoi Daily Mailille.

Isossa-Britanniassa koronasulkutoimet on jaettu alueellisesti, ja rajoitukset vaihtelevat paikallisen koronatilanteen mukaan.

Kuningatar Elisabet II:n omistama Sandringhamin kartano, jossa perheet tapasivat, kuuluu Tier 2-, eli kakkostason rajoitusalueeseen, jossa muualla kuin samassa taloudessa asuvia läheisiä saa tavata ainoastaan ulkona ja enintään kuuden ihmisen ryhmässä, lapset mukaanlukien.

Rajoitusten rikkomisesta voidaan jopa sakottaa. Ensimmäisestä rikkeestä seuraa 200 punnan sakko, joka tuplaantuu jokaisesta rikkomuskerrasta.

Lue myös: Kuningatar Elisabet omistaa 1000 kelloa - henkilökunnalla kuluu yli 40 tuntia niiden kääntämiseen

Lue myös: Prinssi William sai keväällä koronatartunnan - piti asian poissa julkisuudesta kahdesta syystä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat