Matti Airaksinen tekee paluun radioon – ottaa haltuunsa Novan Retroperjantai-ohjelman

30.11.2020 11:58 - Reija Saarinen

Oku Luukkainen tekee viimeiset lähetyksensä joulukuun aikana.

Ysäribuumin pioneeriksi monessa yhteydessä nimetty ja tunnistettu Matti ”PartaMatti” Airaksinen tekee odotetun ja toivotun paluun radioaalloille ja ottaa tammikuusta alkaen Radio Novan perjantai-illat haltuunsa.

Aikoinaan Parasta ennen! -ohjelmallaan Suomen valloittaneen ysäribuumin käynnistänyt ”PartaMatti” on omien sanojensa mukaan intoa täynnä kuin ilmapallo.

- Paluu radioon on jonkin aikaa ollut mielessä ja nyt kysyntä, tarjonta, tilaisuus ja taimaus osuivat täydellisesti kohdilleen. Mielettömän hienoa palata sinne mistä kaikki alkoi. Aloitin radiourani samoissa tiloissa Helsingin Kaapelilla vuonna 2001 Radio Cityn iltajuontajana ja nyt 20 vuotta myöhemmin paluu rikospaikalle!

Tällä hetkellä kuvataiteen ja radiotyön lehtorina Vaskivuoren lukiossa toimiva Airaksinen odottaa innolla uuden yleisön kohtaamista.

- Radio on mielettömän tärkeä osa mua. Tauko on tehnyt monella tapaa hyvää ja on mieletöntä tehdä paluu suoraan huipulle, Radio Novan Retroperjantaihin! Omat odotukset ovat todella korkealla ja odotan innolla tutustuvani uusiin upeisiin tyyppeihin vastaanottimien äärellä.

- Radiota tehdessä mietin aina vastaanottajaa, kun valitsen ohjelmaan musiikkia. Perjantai-ilta on aina toivoa täynnä ja sen pitää kuulua. Pienet yllätykset ja unohtuneet raidat tuovat hyvän lisämausteen ja mukaan lisätään myös uuden vuosituhannen alun saundia, niistäkin vuosista on todella paljon aikaa ja Millenniumin alkupäästä löytyy paljon todella hyvää Retroperjantaihin sopivaa tavaraa! Oma sydän sykkii hyvälle house-musiikille ja reivipianolle.

Oku Luukkainen tekee viimeiset Retroperjantai lähetyksensä Radio Novalla joulukuun aikana ja jättää sen jälkeen valtikan ja valtaistuimen Matille, jonka ensimmäinen lähetys kuullaan tammikuun 1. päivänä.

- Mahtavaa päästä tekemään ohjelmaa yhdessä kuuntelijoiden kanssa. Retroperjantai-konseptin maustaminen Parasta ennen! -meiningillä, kovimmilla ysäri-hiteillä ja livelähetykseen kuuluvilla yllätyselementeillä on pääpiirteittäin paketti, joka tässä kohtaa on suunnittelupöydällä, tammikuussa kuullaan mitä se tarkoittaa, Matti fiilistelee ennakkotunnelmiaan.

Radio Nova on Suomen kuunnelluin kaupallinen radiokanava, joka tavoittaa viikoittain noin 1,1 miljoonaa kuuntelijaa. Perjantai-iltaisin klo 19 kuultava Radio Novan Retroperjantai on kaupallisten radioiden kuunnelluin erikoisohjelma.

Lue myös: Oku Luukkainen julkaisi uransa henkilökohtaisimman kappaleen: "Sanoitus eli koko prosessin ajan"

Lue myös: Fani tatuoi Oku Luukkaisen nimikirjoituksen rintaansa - "Sanansa mittainen kaveri"

Kilpailut

Uusimmat