Kuva: Henna Koste

65 vuotta täyttänyt Ulla Tapaninen muistetaan Muumeista - tiedätkö, miksi hän ei katsonut jaksoja?

20.11.2020 15:15 - Henna Koste

Rakastettu näyttelijä Ulla Tapaninen on tuttu monenikäisille suomalaisille, ainakin äänenä.

Näyttelijä Ulla Tapaninen on tämän viikon juhlasankari, sillä hän täytti 19. marraskuuta 65 vuotta. Monipuolisen uran tv-ohjelmissa, elokuvissa ja ennen kaikkea teatterilavoilla tehnyt Tapaninen tunnetaan myös Muumimamman ja Disney-pahis Ursulan äänenä. Nuorempi väki saattaa tuntea Tapanisen Risto Räppääjä -elokuvien Pakastaja-Elvinä. Tapaninen on myös tehnyt Lava-ammuntaa-esityssarjaa vuodesta 1995 lähtien. 

Vuonna 2017 muumit saivat uudet äänet, ja Tapaninen kertoi Voice.fi:n haastattelussa, ettei koskaan katsonut muumijaksoja. 

- En ole katsonut niitä vanhojakaan. Eihän sitä omiaan kehtaa katsoa, siitähän tulee vaan vaivaantunut olo, näyttelijä sanoi tuolloin. 

Myös Tapaninen kohtasi hämmästelyä siitä, miksi muumihahmot olivat saaneet uudet äänet. 

- Ihmiset olivat niistä käärmeissään ja minultakin tultiin kysymään, miksi äänet vaihtuvat. Vastasin, että en kai minä tiedä. Eiköhän tuo aika kultaa muistot, Tapaninen sanoi ja painotti, ettei häntä haitannut yhtään, että Muumimamma sai uuden äänen. 

Lue myös: Tiedätkö, miltä näyttivät ensimmäiset muumimukit? Tove Janssonilla oli vain yksi muutostoive

Kilpailut

Uusimmat