Kuva: AOP

Johnny Depp joutui eroamaan suosikkiroolista - fanit vaativat myös ex-vaimolle potkuja

09.11.2020 19:15 - Lauri Kujanpää

Johnny Deppia ei nähdää enää Ihmeotukset-elokuvasarjassa.

Uutisoimme vastikään, että Johnny Depp, 57, oli hävinnyt oikeudessa The Sun -lehdelle. Depp oli haastanut lehden oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta oikeus oli katsonut tapauksen The Sunin eduksi. Deppin ex-vaimo Amber Heard, 34, oli toimittanut todisteita, joiden avulla lehti oli voittanut tapauksen.

Depp ilmoitti muutama päivä sitten, että hän on eronnut suositusta Ihmeotukset-elokuvasarjasta oikeuskohujen vuoksi. Elokuvat, joissa Depp esitti velho Gellert Grindelwaldia, sijoittuvat samaan maailmaan kuin jättisuositut Harry Potter -leffat.

- Ensinnäkin, haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette tukeneet minua. Haluan myös ilmoittaa, että Warner Bros on pyytänyt minua eroamaan Grindelwaldin roolista ja olen kunnioittanut sitä pyyntöä, Depp kertoi.

Fanit eivät ole sulattaneet asiaa ja vaativatkin nyt Amber Heardin eroa Aquaman-elokuvista. Monen fanin mielestä Heard on syyllinen muun muassa pahoinpitelyyn ja valehteluun.

"Jos Depp joutuu eroamaan, niin mikä suojelee Heardia? Hän on pahoinpidellyt ja valehdellut. Amber ulos Aquamanista", vaati eräs henkilö Twitterissä.

"Tämä ei ole reilua. Jos Depp on syyllinen, niin Amber on myös", jyrähti toinen.

"Aquamanin pitää erottaa Amber Heard. Hän on pahoinpitelijä", kommentoi kolmas.

Depp haastoi The Sun -lehden oikeuteen vuonna 2018 julkaisun jutun takia, missä häntä kutsuttiin "vaimonhakkaajaksi".

The Sun on käyttänyt termiä jutuissaan, joissa on uutisoitu Deppin ja Heardin välisestä oikeustaistelusta. Depp haastoi Heardin oikeuteen peräti 50 miljoonasta dollarista, eli noin 44 miljoonasta eurosta, ja muun muassa syyttää Heardia siitä, että hän on liannut miestä julkisesti, ja tämä on vaikuttanut näyttelijän elinkeinoon negatiivisesti. Heard on taas kertonut, että Depp on pahoinpidellyt häntä.

Heard on myös tuonut oikeuteen kuvia, joissa Depp käyttää huumeita. Deppia on puoltanut taas muun muassa pariskunnan taloudenhoitaja, joka kertoi, että ei ole koskaan nähnyt Deppin satuttavan Heardia.

Amber Heard ja Johnny Depp. (kuva: AOP)

Lue myös: Johnny Depp sanoo ex-vaimonsa käyttäneen häntä hyväkseen: "Olin helppo kohde"

Lue myös: Johnny Depp hävisi oikeudessa - ex-vaimo Amber Heard toimitti todisteita Deppia vastaan

Lähde: We Got This Discovered, The Blast

Kilpailut

Uusimmat