Kuva: AOP

Roope Salminen ei aio valittaa tuomiostaan: "Minun täytyy kantaa käytöksestäni vastuu"

23.10.2020 07:45 - Reija Saarinen

Salminen sai sakkotuomion seksuaalirikoksesta syyskuussa.

Uutisoimme syyskuussa Roope Salmisen, 30, saaneen sakkotuomion seksuaalirikoksesta. Hän kertoi tuoreeltaan asiasta omalla Instagram-tilillään.

"Helsingin käräjäoikeus päätyi tuomiossaan tänään ratkaisuun, että olen iltapäivällä 21.8.2015 käskenyt sekä avustanut naishenkilöä riisuutumaan ja tämän jälkeen mennyt hänen kanssaan samaan sänkyyn nukkumaan. Tämä on oikeuden mukaan tapahtunut naisen humalatilaa hyväksi käyttäen," Salminen kirjoitti tuolloin. 

Salmiselle tuomittiin teosta 70 päiväsakkoa. Tämän lisäksi hän on velvoitettu maksamaan asianomistajalle 1000 euroa vahingonkorvauksia. Instagram-kirjoituksessaan hän kertoi aikovansa valittaa tuomiostaan, mutta tähän hän ei viimeisimpien tietojen mukaan aiokaan lähteä. 

Salmisen tuoreessa Instagram-päivityksessä hän avaa jutun taustoja ja toteaa, että hyväksyy tuomionsa.

"Oikeusprosessi on osaltani tullut päätökseen. Maksan minulle määrätyt sakot ja asianomistajan vaatiman vahingonkorvauksen ja hyväksyn Helsingin käräjäoikeuden päätöksen. Pyydän niin ikään asianomistajalta anteeksi. Vilpittömästi toivon, että tämä on kaikille osapuolille helpottava ratkaisu. En ole syyllistynyt siihen rikokseen josta tuomio on annettu, mutta sille, millaisen olon olen toiselle ihmiselle teoillani aiheuttanut ei ole mitään oikeutusta", hän muun muassa kirjoittaa julkaisemassaan tekstissä.

Salminen myöntää epäonnistuneensa ja tulkinneensa asioita tapahtumahetkellä väärin.

"Kun juodaan alkoholia ja vietetään aikaa yhdessä millään muotoa intiimisti, on äärimmäisen tärkeää, että joka vaiheessa on varmuus siitä, että kaikesta mitä tapahtuu jää kaikille osapuolille hyvä olo. Olen epäonnistunut tässä. Sen puolentoista vuorokauden aikana, jonka asianomistajan kanssa vietin, olen yksiselitteisesti tulkinnut tilannetta väärin, lukenut signaaleja joita ei ole ollut olemassa, enkä ole kyennyt ottamaan tätä toista ihmistä huomioon tavalla, jolla olisi pitänyt."

Salmisen mukaan päivän ja illan aikana käytettiin alkoholia ja hänen olisikin pitänyt tehdä tarkempia havaintoja toisen osapuolen humalatilan kehityksestä ja varmistaa, että hän on edelleen täysin 100 prosenttisessa kunnossa tekemään päätöksiä siitä, miten aikaa haluaa viettää. 

"Olen ollut tapahtumien aikaan 25-vuotias aikuinen ihminen ja minun täytyy kantaa käytöksestäni vastuu. Jos päätyisin uudelleen vastaavanlaiseen tilanteeseen, toimisin nyt eri tavalla ja niin minun täytyisikin toimia. Pyydän käytöstäni anteeksi asianomistajalta ja olen vilpittömästi pahoillani kaikille niille, jotka ovat joutuneet uudelleenelämään inhottavia muistoja tästä aiheesta heränneen keskustelun myötä."

Syyksi valituksen peruuntumiseen Salminen kertoo ajan. 

"Olen sittemmin saanut ymmärtää, että aikaisin käsittelypäivä hovioikeudelle, mitä uskaltaisin toivoa, olisi loppuvuodesta 2022. Päätös saattaisi tulla alkuvuonna 2023. En voi myöskään olla varma siitä, mihin ratkaisuun hovioikeus annetun näytön pohjalta päätyisi. On aika laittaa prosessille piste, pyytää anteeksi käytöstäni ja hyväksyä ja suorittaa se rangaistus, joka minulle on määrätty. Ymmärrän kaikkien reaktiot ja kaikilla on niihin oikeus. Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että kommenttikenttä pysyisi asiallisena (tämä koskee erityisesti asianomistajaa koskevaa kommentointia)," Salminen päättää kirjoituksensa. 

Koko julkaisun pääset lukemaan alta. Jos se ei näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Roope Salminen kannustaa purkamaan tuntoja: "Sun jaksamisella on ihan mielettömästi väliä"

Lue myös: Roope Salminen huomasi ikävän twiitin Jope Ruonansuusta ja kiivastui: "Mikä v*ttu siinä on...?"

Kilpailut

Uusimmat