Kuva: AOP

Maria Veitolalta leikattiin iso kasvain, jakoi kuvan sairaalasta: "Oon ollut tosi vihainen HUSille"

07.10.2020 13:04 - Iiro Myllymäki

Maria Veitola kertoo joutuneensa odottamaan leikkausta paljon odotettua pidempään.

Mediapersoona Maria Veitola, 47, on jakanut kuvan sairaalapediltä Helsingin Meilahden sairaalasta. Nainen kertoo, että hänellä leikattiin ”jättimäinen kasvain rintaontelosta”. Kirurgin mukaan kyse oli todennäköisesti hyvänlaatuisesta kasvaimesta, joka oli kietoutunut ruokatorven ympäri ja painoi sydäntä ja palleaa.

Veitola kertoo leikkauksen menneen hyvin, mutta leikkaukseen johtanut tapahtumakulku saa moitteita naiselta. Kasvain oli löytynyt joulukuussa, ja Veitola sai tietää tästä tammikuussa. Lääkäri kutsui kasvainta tuolloin ”hurjaksi löydökseksi” ja laittoi naisen leikkausjonoon. Maria Veitola muistuttaa, että hoitotakuun mukaan leikkaukseen tulisi päästä kuuden kuukauden kuluessa. Lääkärin mukaan tässä tapauksessa ei voisi odottaa niin kauaa.

”Maaliskuussa soitin osastolle ja kysyin, miten korona mahtaa vaikuttaa leikkausjonoon ”ei mitenkään”, mulle vastattiin. Kesäkuun alussa soittelin uudelleen ihmetellen, miksi kutsua leikkaukseen ei ole tullut. ”Kaikki leikkaussalit yhtä lukuunottamatta on kiinni ja henkilökunta koulutettu koronan tehohoidon tarpeisiin”, kerrottiin. Leikkaukseni siirtyisi pitkälle tulevaisuuteen”, Veitola kirjoittaa.

”Oon ollut tosi vihainen HUSille siitä, että sairaala ei ole ollut missään yhteydessä jonossa oleviin potilaisiin. Ei ainakaan muhun. Tietoa olen saanut vain, kun olen itse soittanut ja vaatinut. On ollut henkisesti tosi raskasta elää pelossa ja epävarmuudessa. Edes tekstiviesti siitä, että hoitotakuu ei päde ja korona vaikuttaa isosti leikkausjonoihin, olisi ollut kiva”, nainen jatkaa.

Lopulta Maria Veitola joutuikin odottamaan leikkausta yhdeksän kuukauden ajan. Veitola kiittää Meilahden sairaalan koko häntä hoitanutta henkilökuntaa ammattimaisuudesta ja ystävällisyydestä.

”Mulla on ollut leikkauksen jälkeen järisyttävät kivut ja järisyttävät kipulääkkeet. Silti, läsnäolevan ja empaattisen henkilökunnan ansiosta on ollut koko ajan turvallinen olo”, Veitola kirjoittaa.

Maria Veitolan päivityksen pääset lukemaan kokonaisuudessaan alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

Lue myös: Maria Veitola paljastaa: Sakkosumma, joka saa Masked Singer -panelistien suut pysymään supussa

Lue myös: Maria Veitolalla oli yksi erityinen ehto, joka sai hänet osallistumaan Masked Singeriin

Kilpailut

Uusimmat