Kuva: AOP

Anssi Kela sai sympaattisen tunnustuksen - "Tuohon maaperään juurruin"

30.09.2020 11:15 - Lauri Kujanpää

Kela nousi jättisuosioon Nummela-albumillaan.

Muusikko Anssi Kela, 48, on saanut hienon tunnustuksen. Mies on nimittäin saanut oman puun Menestyjien puistoon.

"Eilen oli erikoispäivä: sain oman puun Nummelassa sijaitsevaan Menestyjien puistoon, jossa nimikkopuilla muistetaan entisiä tai nykyisiä vihtiläisiä, jotka ovat niittäneet menestystä elämän eri aloilla. Oma puuni seisoo nyt olympiavoittaja Teodor Koskenniemen ja raviohjastaja Pekka Korven välissä", Kela kirjoittaa Instagram-sivunsa julkaisussa ja jatkaa paljastamalla, että kyseessä on koristeomenapuu.

"Minulle istutettiin koristeomenapuu, joka sopii mainiosti, koska omenat ovat hyviä ja olen koristeellinen. Kuten kuvasta näkyy, niin myös yhdennäköisyyttä löytyy puun kanssa: ohut varsi ja syksyn edetessä harveneva latvus".

Kela vietti Vihdissä lähes 20 vuotta ja kehuukin kunnan antamia mahdollisuuksia.

"Vihdissä viettämäni ajanjakso (1984-2003) antoi minulle paljon. Sekä kunnan että seurakunnan nuorisotyössä oli aktiivista bänditoimintaa: treenitiloja, kalustoa, esiintymismahdollisuuksia. Tuohon maaperään juurruin ja pystyin kasvamaan nykyiseen ammattiini. Tästä saamastani mahdollisuudesta olen ikuisesti Vihdille kiitollinen."

Anssi Kela nousi järkälemäiseen suosioon ensimmäisen sooloalbuminsa Nummelan tiimoilta. Levyä on myyty Suomessa Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n mukaan yli 150 000 kappaletta ja se sisältää muun muassa hitit Puistossa, Nummela, Mikan faijan BMW  ja Kaksi Sisarta.

Näet julkaisun alta. Jos se ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Anssi Kela julkaisi koskettavan päivityksen 70-vuotiaalle Pave Maijaselle - "Vain kiitollisuutta"

Lue myös: Anssi Kela jakoi hämmentävän kuvan käsivarrestaan: "Jeesus ilmestyi mustelmaan"

Lähde: IFPI

Kilpailut

Uusimmat