Kuva: Emmi Moilanen

Danny ja Erika Vikman erosivat - vielä perjantaina parisuhdetilannetta udeltiin suosikkiohjelmassa

05.09.2020 12:25 - Lauri Kujanpää

Vikman oli perjantaina vieraana Posse-ohjelmassa.

Erika Vikman, 27, ja Danny, 77, ovat eronneet. Vikman kertoo asiasta Instagram-sivullaan.

"Hei kaikki. Suhteemme tilaa on jo jonkin aikaa spekuloitu. Haluamme kertoa oman versiomme asiasta, jotta voimme katkaista siivet turhilta juoruilta. Olemme jo jonkin aikaa olleet vain ystäviä ja erittäin hyviä sellaisia. Arvostamme toisiamme paljon ja olemme puhuneet avoimesti asioista. Harkitsimme tätä vaikeaa päätöstä kauan. Tulemme pitämään yhtä tulevaisuudessa, sekä kollegoina että läheisinä ystävinä", Vikman kirjoittaa ja jatkaa:

"Tämä on ollut yksi elämämme metkityksellisemmistä ihmissuhteista - tärkeintä on, että me tiedämme sen. Kiitos kaikesta tuesta ja rakkaudesta mitä olemme teiltä saaneet. Emme kommentoi asiaa sen enempää."

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Suositun tv-ohjelman Possen 8. tuotantokausi alkoi eilen perjantaina 4. syyskuuta. Ohjelmassa nähtiin vieraina muun muassa TikTok-tähti Eurohoo, Mikko Leppilampi, Helena Ahti-Hallberg sekä vastikään uuden kappaleen julkaissut Vikman.

Vikman istui Jaakko Saariluoman ja Viivi Pumpasen haastetaltavaksi ja haastattelun lopulla Saariluoma täräytti melkoisen kysymyksen.

- Sanon suoraan. En halua kysyä näitä kysymyksiä, mitä tässä on, vaan haluan kysymyksiä, jotka kiinnostaa mua. Ja kiinnostaa varmaan kaikkia. Jos tiivistän sen kahteen sanaan, niin vastaatko? Saariluoma kysyi ja sai Vikmanilta hyväksyvän vastauksen.

- Oletko sinkku? Saariluoma täräytti, kun erouutista ei oltu vielä kerrottu julkisuuteen.

Vikman päätti vastata jatkokysymyksellä, joka sai Saariluomankin hämmentymään.

- Jaska, ootko sä sinkku?

- Riippuu kaupungista, Saariluoma vitsaili ja mietti, onko hänellä enää kotiin menemistä.

Näet koko haastattelun alta. Jos video ei näy, paina tästä. Saariluoman pohjustus kysymykselle alkaa noin kohdassa 05:00.

Lue myös: Erika Vikmania mollattiin noloksi seksiobjektiksi somessa - laulajan vastaus laittoi jauhot suuhun

Lue myös: Erika Vikmanin uudella kappaleella huima suosio - nousi listojen kärkisijoille

Kilpailut

Uusimmat