Kuva: Roy Kokkonen

Olga Temonen avautuu urastaan: 'Imagoni oli, että asun jossain korvessa ja teen Tuukalle lapsia'

01.07.2020 14:15 - Roy Kokkonen

Näyttelijä avautuu urastaan ja koronan kurittamasta Aika jonka sain -elokuvasta Instagramissa.

Näyttelijä ja elokuvatuottaja Olga Temonen, 42, julkaisi tunteellisen Instagram-päivityksen, jossa hän kertoo urastaan ja tuoreimmasta näyttelijäsuorituksestaan Aika jonka sain -elokuvassa, jonka esittämisen elokuvateattereissa korona katkaisi.

"Olin 15-vuotias, kun hautasin eläinlääkäri-haaveet ja päätin, että minusta tulee näyttelijä. Hitaasti ja varmasti etenin kohti unelmaani ja valmistuin elokuvanäyttelijäksi v. 2004, 26-vuotiaana. Sitä seurasi satunnaisia töitä ja sitten Salkkarit", näyttelijä kirjoittaa.

Temonen kertoo, että Salkkariuran jälkeen häntä ei juuri nähty kameran edessä. 

"Sen jälkeen kolme lasta ja kolme keittokirjaa, 10 vuotta kolumneja ja blogia, ratsastusta ja hevoselämää."

Olga Temonen meni naimisiin Apulannan basistina tunnetuksi tulleen Tuukka Temosen, 45, kanssa vuonna 2008. Sittemmin Tuukka Temonen on tehnyt uraa elokuvaohjaajana.

"Koko ajan toivoin että joku soittaisi ja pyytäisi vaikka koekuvauksiin, mutta hiljaista oli, imago oli jo sitä, että asun jossain korvessa ja teen Tuukalle lapsia", Temonen avautuu.

Temonen on pääroolissa pariskunnan yhteistuotannossa, Aika jonka sain -elokuvassa, joka sai ensi-iltansa maaliskuussa. Se ehti pyöriä teattereissa ainoastaan avajaisviikonlopun ajan, kunnes koronavirusepidemia sulki elokuvateatterit.

"Leffa lähti liikkeelle hyvin, se sai upeita arvosteluita ja ihmiset kiinnostuivat siitä. Sitten tuli korona. Elokuva oli 3 päivää teattereissa."

"Ystäväni Raili sanoi yksi päivä mulle kauniisti, että eniten häntä harmittaa se, että minä en saanut sitä isoa omaa hetkeäni. Olisin kuulemma ansainnut sen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Olen samaa mieltä. Tämä oli aika, jonka minä sain, koska sen itse itselleni raivasin", näyttelijä kirjoittaa.

Temosen tähdittämä elokuva on nyt palannut lukuisten teattereiden ohjelmistoon. Suurin osa elokuvateattereista avaa jälleen ovensa heinäkuussa, ja Suomen suurimmat teatterit ovat jo auki. Suomen elokuvasäätiön mukaan Aika jonka sain oli kesäkuun katsotuin elokuva.

Lue koko päivitys alta tai täältä:

View this post on Instagram

Olin 15-vuotias, kun hautasin eläinlääkäri-haaveet ja päätin, että minusta tulee näyttelijä. Hitaasti ja varmasti etenin kohti unelmaani ja valmistuin elokuvanäyttelijäksi v. 2004, 26-vuotiaana. Sitä seurasi satunnaisia töitä ja sitten Salkkarit. Sen jälkeen kolme lasta ja kolme keittokirjaa, 10 vuotta kolumneja ja blogia, ratsastusta ja hevoselämää. Koko ajan toivoin että joku soittaisi ja pyytäisi vaikka koekuvauksiin, mutta hiljaista oli, imago oli jo sitä, että asun jossain korvessa ja teen Tuukalle lapsia. Sitten palasin töihin kameran taakse, koska näyttelemään pääsin vain tosi satunnaisesti. Innostuin leffojen tekemisestä Tuukan kanssa ja nyt imago oli elokuvatuottaja, puhelin soi vielä vähemmän. Kaksi vuotta sitten aloimme tehdä Aika jonka sain -elokuvaa. Se oli minulle iso päätös kaikin puolin, vaatia Tuukalta se rooli itselleni ja ennen kaikkea: uskaltaa näiden kaikkien vuosien jälkeen tehdä se. Tässä roolissa oli kaikki mitä vain näyttelijä toivoa voi ja nyt pääsin viimein, 42-vuotiaana, näyttämään millainen näyttelijä minä olen. Tein roolin kaikella sillä tunteella ja riemulla mitä mulle oli 15-vuotiaasta asti tähän sieluun kertynyt. Tuukka ohjasi huippuhyvin. Ja mukana vielä mulle niin rakkaat hevoset sekä supertaitavat vastanäyttelijät. Elokuvasta tuli hämmentävän hyvä ja koskettava. Leffa lähti liikkeelle hyvin, se sai upeita arvosteluita ja ihmiset kiinnostuivat siitä. Sitten tuli korona. Elokuva oli 3 päivää teattereissa. Ystäväni Raili sanoi yksi päivä mulle kauniisti, että eniten häntä harmittaa se, että minä en saanut sitä isoa omaa hetkeäni. Olisin kuulemma ansainnut sen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Olen samaa mieltä. Tämä oli aika, jonka minä sain, koska sen itse itselleni raivasin. En tiedä onko tässä maassa tilaa vielä yhdelle nelikymppiselle näyttelijälle, mutta tämä ”showreelini” pyörii nyt taas kaikissa elokuvateattereissa. ❤️#aikajonkasain #aikajonkasainelokuva #uusiensiilta

A post shared by Olga Temonen (@olgatemonen) on

Lue myös: Tytär hämmästeli Olga Temosen suhdetta perheen hevoseen - kaunis vastaus tiivistää monen hevosenomistajan ajatukset

Lue myös: Korona-hysteria jyräsi Tuukka Temosen uuden elokuvan ensi-illan: "Eilinen oli monella tapaa katastrofi"

Lue myös: Olga ja Tuukka Temonen kasvattavat lapsiaan tiukasti - tilanne kärjistyi lomamatkalla

Lähteet: Olga Temosen Instagram, Suomen elokuvasäätiö

Kilpailut

Uusimmat