Kuva: AOP

Arnold Schwarzenegger muistelee loukkaantumistaan sci-fi-elokuvassa: "Tikit lounastauolla"

08.06.2020 15:15 - Lauri Kujanpää

Total Recall julkaistiin 30 vuotta sitten.

Legendaarisen Arnold Schwarzeneggerin, 72, tähdittämä sci-fi-elokuva Total Recall – Unohda tai kuole julkaistiin lähes tasan 30 vuotta sitten, sillä sen ensi-ilta oli 1. kesäkuuta vuonna 1990.

Elokuvassa Schwarzenegger näyttelee Quaid-nimistä kivenporaajaa, joka jatkuvasti unelmoi pääsystä Marsiin. Kun hän näkee mainoksen virtuaalimatkailusta, päättää hän kokeilla sitä, mutta jotain meneekin vikaa ja mies luulee olevansa salainen agentti. Quaid myös lopulta päätyy Marsiin ja saa selville hämmentäviä asioita menneisyydestään.

Nyt Schwarzenegger on muistellut onnettomuutta, joka tapahtui kyseisen leffan kuvauksissa.

- He eivät räjäyttäneet ikkunaa ennen kuin löin siihen aseella, joten ranteeseeni tuli hyvin syvä viilto. Minun piti lounastauolla ottaa siihen tikit, koska kuvaukset jatkuivat heti sen jälkeen.

Loppukuvausten ajan haavaa peiteltiin parhaan mukaan.

- Tietenkin siihen täytyi laittaa siteet, joten vedimme takkiani niin alas kuin pystyimme ja teippasimme sitä, että kukaan ei näkisi siteitä.

Schwarzeneggerin lisäksi elokuvaa tähdittivät muun muassa Sharon Stone, Rachel Ticotin sekä Ronny Cox. Total Recallista julkaistiin vuonna 2012 uudelleenfilmatisointi.

Trailerin alkuperäisestä Total Recallista voit katsoa alta tai tästä.

Lue myös: Arnold Schwarzeneggerin venyttelyvideo naurattaa faneja - "Notkeus on yhtä tärkeää kuin pumppi"

Lue myös: Arnold Schwarzenegger kertoo lapsuudestaan - "En tiennyt, mikä suihku on"

Kilpailut

Uusimmat