Kuva: AOP

Kuka Sinkkuelämää-hahmoista olisi parasta karanteeniseuraa? Näyttelijä Kristin Davis paljastaa

19.05.2020 11:45 - Emmi Moilanen

Kristin Davis viihtyisi parhaiten korona-ajan karanteenissa oman roolihahmonsa, Charlotten, kanssa.

Koronavirustilanne laittoi keväällä normaalin arjen uusiksi ja useimmat meistä ovatkin viettäneet aikaa kotona huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Olemme aikaisemmin kirjoittaneet siitä, mikä supersankari olisi Avengers-elokuvien ohjaajien mielestä parasta karanteeniseuraa. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Nyt saman tyyppistä teemaa on pohtinut näyttelijä Kristin Davis, 55, joka muistetaan erityisesti Sinkkuelämää-suosikkisarjasta. Davis pohtii The Talkin haastattelussa, millä tavoilla uskoo, että sarjan hahmot Charlotte, Samantha, Carrie ja Miranda olisivat viettäneet korona-ajan karanteenia.

Davis toteaa heti aluksi, että hahmot todennäköisesti olisivat viettäneet hyvin erinäköistä eristäytymisen aikaa. Hänellä on myös selkeä ajatus siitä, kenen kanssa heistä hän vetäytyisi karanteeniin mieluiten.

- Todellakin haluaisin olla karanteenissa Charlotten kanssa, sillä hän olisi valmistautunut. Hänellä olisi ruokaa puolen vuoden edestä ja kaikki olisi hyvin, hyvin siistiä, Davis aloittaa viitaten omaan roolihahmoonsa.

Davis kuitenkin tuumaa, että hauskinta olisi luultavasti räväkän Samanthan seurassa.

- Toisaalta en tiedä, mitä mieltä hän olisi eristäytymisestä, jos tiedät mitä tarkoitan.

Davis arvelee, että sarjan päähenkilö Carrie olisi karanteeninkin aikana oma, tyypillinen itsensä.

- Carrie olisi niin ajattelevainen ja näpsäkkä sekä hauska, näyttelijä tiivistää.

Davis kertoo, että sarjan uranaiselle, Mirandalle, olisi puolestaan tullut etätyöskentely hyvinkin tutuksi koronavirusaikana.

- Hän vain työskentelisi ja olisi Zoomissa, Davis toteaa viitaten palveluun, jossa esimerkiksi etäpalavereiden järjestäminen onnistuu videon välityksellä.

Sinkkuelämää-sarjan näyttelijät Kim Cattrall, Cynthia Nixon, Kristin Davis ja Sarah Jessica Parker. (kuva: AOP)

Lue myös: Sinkkuelämää-sarjan 10 erikoisinta asua listattiin - vieläkö muistat?

Lue myös: Sinkkuelämää-sarjan päätähti haastettiin oikeuteen - valokuvaaja vaatii jättikorvauksia

Lue myös: Muistatko Sinkkuelämää-sarjan Mr. Bigin? Mies muutti tyyliään ja sai aikaan hämmennystä

Lähde: E!News

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat