Kuva: AOP

Tunnistatko Saara ja Meri Aallon nuoruuskuvista? Katso

16.05.2020 12:45 - Henna Koste

Saara ja Meri Aalto ovat löytäneet oman tyyliinsä. Heidänkin nuoruuteensa kuuluu kuitenkin tyylikokeiluja, kuten meillä kaikilla.

Kerroimme hiljattain, että laulaja Saara Aalto, 33, on alkanut pitää puolisonsa Meri Aallon (o.s. Sopanen) kanssa yhteistä No Fear -podcastia.

Nyt laulajatar julkaisi Instagram-tilillään kuvaparin, jossa sekä hän että Meri ovat huomattavasti nuorempia. Saara kertoo, että tuoreessa podcast-jaksossa he pohtivat muun muassa pukeutumista.

"Kuvat meidän nuoruudesta liittyy tapaukseen. Yksi jakson tärkeä pohdinta on, pukeudutko SÄ just niin kuin sisimmässäsi haluaisit? Mun vastaus ei ollut helppo... mitä sä vastaisit?", hän kirjoittaa.

Naisten kuvat ovat herättäneet seuraajissa ihastusta ja myös keskustelua pukeutumisesta.  

Podcastissa Meri paljastaa Lontoossa asumisen vaikuttaneen tyyliinsä.

- Ennen kuin asuimme Lontoossa, olen kyllä pukeutunut, kuten haluan. Mutta, kun oli pidempään Lontoossa, siellä pukeutui vielä rohkeammin, joka on enemmän minua. Sain sitä rohkeutta myös Suomeen, Meri toteaa ja jatkaa, että Lontoosta hän myös löysi rohkeampia vaatekappaleita.

Lue myös: Saara Aalto paljastaa podcastissa aiemman kriteerilistan unelmakumppanista - Meri täysi vastakohta

Lue myös: Tunnetko suomalaistähdet pelkän hymyn perusteella? Tee hauska testi

Kilpailut

Uusimmat