Kuva: AOP

Näyttelijäkonkari näpäytti Donald Trumpia koronakriisin hoidosta: "Hän ei välitä niistä ihmisistä"

13.05.2020 21:45 - Reija Saarinen

Robert De Niro on laukonut kovia mielipiteitä Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista.

Näyttelijälegenda Robert De Niro, 76, on ehkäpä yksi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin äänekkäimmistä vastustajista. Siksi ei ole ihme, että De Niro on avannut sanaisen arkkunsa myös käsillä olevan koronakriisin suhteen.

John Hopkinsin yliopiston mukaan Yhdysvalloissa on tähän mennessä kuollut koronaan yli 82 000 ihmistä. Se on enemmän kuin missään muualla maailmassa. 

Trump on ollut koronakriisin aikana esillä monestakin syystä. Hiljattain Trump muun muassa kehotti kansalaisia piikittämään desinfiointiainetta kehoonsa pandemian hillitsemiseksi. Tämä odotetusti nosti melkoisen mylläkän ja lopulta Trump vetosi siihen, että heitto oli vain sarkasmia. 

De Niron mukaan Trumpin lausunnot ovat kamalaa kuunneltavaa.

- Se on kauhistuttavaa. Hän haluaa tulla uudelleen valituksi, eikä välitä lainkaan siitä, miten paljon ihmisiä kuolee, De Niro toteaa haastattelussa ja jatkaa:

(kuva: AOP)

- Hän ei välitä niistä ihmisistä. Ja ihmiset, joista hän väittää välittävänsä, ovat niitä, joita hän halveksii eniten, De Niro toteaa.

De Niro itse on eristyksissä New Yorkissa, eli kaupungissa, joka on kärsinyt pandemiasta eniten. 

- Tämä on ollut erittäin hämmentävää aikaa. New York on kuin aavekaupunki. Kaikki on kuin jostain tieteiselokuvasta, mutta se onkin totta. 

Lue myös: Joko näit hittivideon? Brad Pitt imitoi osuvasti tartuntatautiasiantuntijaa, nyt kohde kommentoi

Lue myös: Donald Trumpin ja Vladimir Putinin nimikirjoitukset sisältävä pesäpallo kaupan - yllättääkö hinta?

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat