Kuva: Emmi Moilanen/Yle

Uusi päivä -tähti herkimmästä kohtaamisesta fanin kanssa: "Tuntui hirvittävän merkitykselliseltä"

07.03.2020 12:15 - Henna Koste

Tapaaminen sarjan fanin kanssa sai Rosa Siliämaan ymmärtämään, kuinka suuri merkitys Uudella päivällä oli monen katsojan elämässä.

Rosa Siliämaa, 26, muistetaan Uusi päivä -sarjan Vilma Haavistona. Toisenlaiselle uralle suunnannut Rosa muisteli hiljattain Voice.fi:n haastattelussa vuosiaan Uudessa päivässä.
Ehkä merkityksellisimmäksi kokemukseksi Rosa nostaa näiltä vuosilta erään 12-vuotiaan fanin tapaamisen. Tuolloin Rosa näytteli viimeisiä vuosiaan sarjassa.

- Hänellä oli silmäsairaus, hän oli menettämässä hiljalleen näköään. Hän oli listannut muutamia asioita, joita hän haluaa vielä elämässä nähdä, Rosa kertoo.

Niihin kuuluivat Uusi päivä -sarjan tuotannon näkeminen ja Vilman näyttelijän tapaaminen.

- Se tuntui minulle hirvittävän merkitykselliseltä, että joku ihminen ajattelee, että olen yksi niistä asioista, joita hän haluaa nähdä. Siinä konkretisoitui näyttelijän uralta se, mikä merkitys tuolla sarjalla on ollut.

Rosa kertoo, että fani tuli studiokierrokselle. Hän kyseli näyttelijöiltä ja näyttelijät kyselivät häneltä. Lopuksi otettiin yhteiskuvia.

Rosa huomauttaa, että hän pohti usein muiden näyttelijöiden kanssa, onko heidän työnsä merkityksellistä.

- Näyttelijät ovat todella tietoisia esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja keskustelemme yhteiskunnallisista asioista. On ehkä vaikeaa löytää yhteiskunnallista merkitystä Uuden päivän tekemisestä, mutta on ihanaa, että löytää sen, kuinka se on ollut jollekin ihmiselle henkilökohtaisesti noin tärkeää, Rosa toteaa.

Rosa kertoi Voice.fi:n haastattelussa, miten hänen koko elämänsä meni uusiksi suosikkisarjassa lopettamisen jälkeen. Lue koko juttu täältä

Lue myös: Voiko ihminen rakastua näkemättä toista? Tuleva Netflixin tosi-tv-sarja herättää mielipiteitä

Kilpailut

Uusimmat