Kuva: Emmi Moilanen

Pyhimys avautui somessa huhutusta aviokriisistä: "Läheisteni vuoksi oikaisen joitakin oletuksia"

28.02.2020 12:10 - Reija Saarinen

Viime aikoina on huhuttu, että Pyhimyksen avioliitto olisi kriisissä.

Viime päivien aikana on liikkunut huhuja siitä, että Pyhimyksen avioliitto olisi kriisissä. Muun muassa Seiska kertoi eilen, että miehellä on ollut salasuhde, josta on syntynyt myös lapsi.

Kyseisessä jutussa ei Pyhimyksen kommentteja nähty, mutta nyt mies on ottanut asiaan kantaa omalla Instagram-tilillään. Miehen mukaan hän haluaa oikaista asioita läheistensä vuoksi.

"En ole juurikaan käsitellyt yksityiselämääni julkisuudessa, enkä sitä nytkään olisi halunnut tehdä, mutta läheisteni vuoksi oikaisen joitakin oletuksia.

Olen saanut lukea väitteitä, että avioliittomme olisi kriisissä. Se ei pidä paikkaansa, eikä väitteen pohjaksi ole esitetty minkäänlaisia perusteluja. Tämä liitto on myös ainoa "vuosien suhde", joka minulla on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana ollut. Mitään riitatilannetta ei ole ollut kenenkään viimeaikaseen uutisointiin liittyvien henkilöiden välillä. Meidän kesken asiat on jo käsitelty ja vaikka mun kanssa eläminen ei ole koskaan varmasti ollut helppoa, niin rakkaus meidän välillä ei ole koskaan kadonnut mihinkään, eli tutuille ja huolestuneille tiedoksi: meillä on kaikki hyvin, Pyhimys kirjoittaa päivityksessään."

Miehen mukaan on totta, että miehen elämässä on asioita, jotka hän olisi voinut hoitaa paremminkin.

"Olen aina ollut sekä musiikissani että ulostuloissani avoin useista virheistäni ja puutteistani ihmisenä. Kenellekään joka tuntee mut ei varmasti tule yllätyksenä, että menneisyydessäni on asioita jotka olisin voinut hoitaa paljon paremminkin. Kuitenkin yhtä varmasti olen kantanut ja tulen jatkossakin kantamaan täyden vastuun teoistani, vaikka asioita ei julkisesti puitaisikaan.

Olen valinnut ammatin, jonka myötä olen tietoisesti luopunut yksityisyydensuojastani tiettyyn pisteeseen asti. Tämä ei kuitenkaan koske perhettäni, saati muita uutisoinnissa itseeni liitettyjä henkilöitä, joilla ei ole mitään halua tulla julkisuuteen. Tästä syystä en tule asiaa enempää julkisesti kommentoimaan," hän päättää päivityksensä.

Päivityksen pääset katsomaan alta.

Lue myös: Pyhimys kieltää kriitikoita arvostelemasta uutta levyään - 'Onhan tämä ylimielistä'

Lue myös: Pyhimyksen tuoreella videolla nähdään 38 suomalaisjulkkista - montako bongaat?

Kilpailut

Uusimmat