Kuva: AOP

Prinssi Harry yritti keskustella kuningattaren kanssa ennen shokkiuutista - tapaaminen estettiin

10.01.2020 18:15 - Milena Raappana

Toisin kuin aluksi uutisoitiin prinssi Harry oli yrittänyt keskustella tulevaisuuden suunnitelmistaan perheenjäsentensä kanssa ennen Instagram-päivityksen tekoa.

Brittihovin kohuttu kriisi syvenee. Sussexin herttupari prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin kesiviikkoinen ilmoitus kuninkaallisista piireistä vetäytymisestä on saanut koko kuninkaallisen perheen sekaisin ja herättänyt kiivaita tunteita. 

Harry ja Meghan kertoivat haluavansa viettää enemmän aikaa Pohjois-Amerikassa, mutta kasvattaa poikansa Archien hovin tapojen mukaisesti. Kaksikko sanoi jatkavansa yhteistyötä kuningatar Elisabetin kanssa, mutta pyrkinsä taloudelliseen itsenäisyyteen. 

Mediassa suureksi puheenaiheeksi nousi herttuparin tapa ilmoittaa asiasta. Uutisoimme, että koko kuninkaallinen perhe sai tietää asiasta Instagram-päivityksen välityksellä ja että hovin jäsenet olivat loukkaantuneita, ettei heitä konsultoitu aiheesta. 

Tuoreen tiedon mukaan prinssi Harry oli yrittänyt keskustella aiheesta sukulaistensa kanssa ennen ilmoituksen tekoa. Evening Standard -julkaisun mukaan Harry oli joulun tienoilla alunperin ottanut yhteyttä isäänsä prinssi Charlesiin ja sanonut haluvansa viettää enemmän aikaa Kanadassa ja Amerikassa. 

(kuva: AOP)

Charles oli pyytänyt Harrya miettimään kunnollisen suunnitelman, miten tämä saataisiin toimimaan. Uutenavuotena hän lähetti raakaversion uudesta roolistaan hovissa, mutta Charles oli vastannut, että aiheen läpikäynti, etenkin rahoitus ja monimutkaiset uudet roolit, tarvitsi enemmän aikaa. 

Tämän jälkeen Harry pyysi tapaamista itse kuningatar Elisabetin kanssa, joka suostui ilomielin tapaamaan lapsenlapsensa. Manorkki kuitenkin ilmoitti, ettei puhuisi Harryn kanssa tämän toivestaan ennen kuin olisi keskustellut aiheesta Charlesin kanssa. 

Suunniteltu tapaaminen kuitenkin estettiin palatsin jäsenten taholta, ja kuningatar Elisabet teki selväksi, ettei Harry saisi julkisesti ilmoittaa tulevaisuuden suunnitelmistaan. Toisin kuitenkin kävi.

Prinssi Charles ja prinssi William saivat kymmennen minuuttia ennen Instagram-päivityksen julkaisemista kopiot päivityksestä. Cosmopolitanin mukaan Harryn isä ja veli eivät ole mielissään uutisesta ja "hehkuvat raivoa". Myös hovin pitkäaikaiset jäsenet ovat ilmoittaneet, että Meghania ja Harrya tullaan rankaisemaan toimintansa takia. 

Kuningatar on kutsunut kaikki neljä kuninkaallista kotitaloutta paikalle keskustelemaan shokkiuutisesta. 

Lue myös: Herttuatar Meghanin isä kommentoi herttuparin tuoretta kohujulkistusta: "Olen pettynyt"

Lue myös: Meghan Markle ja prinssi Harry perustivat oman tavaramerkin suojellakseen brändiään

Lähteet: Evening Standard, Cosmopolitan

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat