Kuva: AOP

Harry Potter -tähti ylistää tulevaa kauhusarjaa: "Siinä on kaikki, mitä hyvä ohjelma vaatii"

29.11.2019 19:15 - Lauri Kujanpää

Grint näyttelee sarjassa yhtä pääosista.

Harry Potter -elokuvista supertähteyteen noussut Rupert Grint, 31, tähdittää tulevaa Servant-sarjaa, joka julkaistaan Apple TV+ -palvelussa 27. marraskuuta.

Grint ylisi sarjaa Hollywood Life -lehden haastattelussa, ja sanoi, että oli aluksi hyvin hämmentynyt käsikirjoituksesta

- En ole koskaan lukenut vastaavaa. Kun ensimmäisen kerran luin käsikirjoitusta, siinä oli jotain todella hämmentävää enkä tiennyt, että mitä oikein on tapahtumassa. Mutta lopulta siinä oli jotain hyvin häiritsevää, erikoista sekä epätodellista samaan aikaan. Tajusin, että siinä on kaikki, mitä hyvä ohjelma vaatii, Grint kertoi.

- Sarja herättää katsojassa paljon kysymyksiä ja se on mahtava piirre, Grint vielä lisäsi.

Servantia kuvaillaan kauhudraamaksi, jossa perhe palkkaa itselleen lapsenvahdin. Lopulta asiat menevät kunnolla pieleen ja oudot tapahtumat saavat alkunsa.

Painostavan trailerin näet alta tai tästä.

Lue myös: Harry Potter -kulisseissa kipinöi - "Heidän välillään oli aina jotain"

Lue myös: Harry Potter -elokuvasta löytyy hauska yksityiskohta - oletko huomannut?

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat