Kuva: AOP

Disneyn elokuvien uusintaversioille ei näy loppua - katso, mitä on vielä luvassa

28.11.2019 11:15 - Sallamaari Niittymäki

Disney näyttää innostuneen myös spin-off-elokuvien tekemisestä.

Olemme saaneet palan lapsuudestamme takaisin Disneyn innostuksen ansiosta tehdä live-action versioita sen rakastetuista klassikkoelokuvista. Vaikka uudelleenversioinnit ovat saaneet osakseen myös kovaa kritiikkiä, Disney on todennut ne siitä huolimatta hyväksi bisnekseksi. Lipputuloja niistä on tahkottu yhteensä jo yli seitsemän miljardia dollaria.

Buumin aloitti Tim Burtonin ohjaama Liisa Ihmemaassa vuonna 2010. Sen jälkeen olemme saaneet nähdä uudelleenfilmatisoinnit muun muassa Tuhkimosta (2015) ja Viidakkokirjasta (2016). Emma Watson ihastutti meitä Bella-prinsessan roolissa Kaunottaren ja Hirviön uudelleenversioinnissa vuonna 2017.

Meneillään oleva vuosi 2019 on ollut Disney-fanien kulta-aikaa. Tim Burton ohjasi tänä vuonna uuden version Dumbo-klassikosta. Näimme myös Guy Ritchien ohjaaman Aladdinin. Ehkä odotetuin kaikista oli kuitenkin uusi Leijonakuningas, joka sai ensi-iltansa heinäkuussa 2019.

Disneyn innostukselle klassikoidensa uudelleenfilmauksille ei näy loppua. Listasimme mitä kaikkea ihanaa on vielä tuloillaan – ja huhutaan tulevan.

Mulan 

(kuva: AOP)

Niki Caro ohjasi uuden Mulan-elokuvan, joka julkaistaan maaliskuussa 2020. Disney koekuvasi yli 1000 näyttelijää Mulanin rooliin ja käytti siihen vuoden päivät. Rooliin valikoitui lopulta kiinalais-amerikkalainen näyttelijä, laulaja ja malli Liu Yifei, 32. Elokuvan budjetti oli huimat 100 miljoonaa dollaria. 

Alkuperäinen vuoden 1998 animaatio muistetaan erityisesti ihanista lauluistaan, mutta uusintaversio ei tule olemaan musikaali. Fanit ovat tämän lisäksi olleet myös pettyneitä siitä, ettei Mulanin pientä suojelijaa, lohikäärme-ystävä Mushua ei näy julkaistussa teaserissä.

Katso julkaistu teaseri alta.

Pieni merenneito

(kuva: AOP)

Kerroimme aiemmin, miten tulevan Pienen Merenneidon prinssi-Erikin rooliin kaavailtiin ensin laulajatähti Harry Stylesia, 25. Myöhemmin kuitenkin ilmoitettiin, että rooliin valittiin 24-vuotias näyttelijä Jonah Hauer-KingArielin rooliin näyttelee ihastustuttava laulaja-näyttelijä Halle Bailey, 19.

Bailey tuli tunnetuksi r&b-duosta Chloe X Halle. Duo sai alkunsa, kun Bailey ja hänen siskonsa Chloe latasivat Youtubeen covereita, jossa esittivät Beyoncén kappaleita. Itse Beyoncé löysi siskokset ja otti duon lämmittelijäkseen Lemonade-kiertueelleen.

Pieni Merenneito tulee olemaan siis alkuperäisen elokuvankin tapaan musikaali. Vuoden 1989 animaation musiikin tehnyt Alan Menken on mukana myös uuden elokuvan musiikin teossa.

Vaikka kaikki eivät olleet tyytyväisiä uuteen Arieliin, Baileyn kiinnittäminen rooliin on erittäin merkittävää. Hän on ensimmäinen afrikan-amerikkalaistaustainen prinsessa sitten vuoden 2009 Prinsessa ja Sammakko -elokuvan. Elokuvan teko aloitetaan huhujen mukaan vuoden 2020 alussa.

Cruella

(kuva: AOP)

Disneyn uudelleenversiointien ensimmäisenä suunnannäyttäjänä voidaan pitää 1996 vuoden 101 Dalmatialaista -elokuvaa, joka oli näytelty versio vuoden 1961 animaatiosta. Cruella De Vilin roolin näytteli vuoden 1996 versiossa legendaarinen kahdeksan Oscar-ehdokkuutta urallaan saanut Glenn Close, 72.

Tulevan elokuvan nimi kantaa nimeä Cruella ja nimikkoroolin näyttelee tällä kertaa ihastuttava Emma Stone, 31. Elokuva keskittyy dalmatialaisten sijaan ehkä Disneyn suosituimman pahiksen, turkiksiin pakkomiellettä potevaan muotisuunnittelija Cruellan de Vilin nuoruusvuosiin. Elokuva saa ensi-iltansa toukokuussa 2021. Myös brittinäyttelijä Emma Thompsonin, 60, on huhuttu olevan mukana elokuvassa.

Miekka kivessä 

(kuva: AOP)

Elokuva kertoo nuoresta kuningas Arthurista, hänen seikkailuistaan ja oppitunneistaan velho Merlinin kanssa. Vuoden 1963 animaatio oli viimeinen Disney-elokuva, joka julkaistiin vielä Walt Disneyn ollessa elossa.

Yksi Game of Thrones -sarjan tekijöistä, Bryan Cogman on valittu uuden Miekka Kivessä -elokuvan käsikirjoittajaksi. Ohjaajana toimii zombi-trilleristään 28 Weeks Later tunnettu Juan Carlos Fresnadillo.

Kuten tekijöistäkin jo voi todeta, luvassa on astetta synkempi ja väkivaltaisempi tarina nuoresta Arthur-kuninkaasta ja kuuluisasta Excalibur-miekasta. Julkaisuajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta ensi-ilta tullaan luultavasti näkemään Disney+-suoratoistopalvelussa. 

Notre Damen kellonsoittaja

(kuva: AOP)

Tony-palkittu käsikirjoittaja David Henry Hwang palkattiin kirjoittamaan uutta Notre Damen kellonsoittaja -elokuvaa, jonka on määrä olla sekoitus Disneyn alkuperäisestä vuoden 1996 animaatiosta ja Victor Hugon 1831 vuonna julkaistusta romaanista Pariisin Notre-Dame.

Uudeelleenversiointiin musiikin tekevät säveltäjä Alan Menken yhdessä sanoittaja Stephen Schwartzin kanssa. Miehet olivat vastuussa myös alkuperäisen Notre Damen kellonsoittajan musiikista, josta saivat myös Oscar-ehdokkuuden.

Näyttelijä Josh Gad, 38, toimii elokuvan tuottajana, joten hänen on spekuloitu näyttelevän nimikkoroolin kellonsoittaja Quasimodona. Hän on näytellyt aiemmin muun muassa Gastonin apuria Töppöä Kaunottaren ja Hirviön uudelleenversioinnissa vuonna 2017 ja antanut äänensä Olaf-lumiukolle Frozen-animaatiossa.

Julkaisuajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta elokuvan on huhuttu olevan "jonossa" Mulanin jälkeen.

Lumikki ja Seitsemän kääpiötä

(kuva: AOP)

Disney vahvisti tiedon klassikkoanimaation uudelleenversioinnista jo vuonna 2016, mutta vasta nyt siitä on alkuanut tihkua yksityiskohtia.

Nainen junassa -jännitystrillerin käsikirjoittaja Erin Cressida Nilson tekee käsikirjoituksen Lumikki ja Seitsemän kääpiötä -elokuvan uudelleenversiointiin. Ohjaajana toimii Marc Webb. Kirjoittaja duo Benj Pasek ja Justin Paul tekevät musiikin elokuvaan. Kaksikko on vastannut muun muassa La La Land ja The Greatest Showman elokuvien musiikista.

Alkuperäinen Lumikki ja Seitsemän kääpiötä julkaistiin vuonna 1937 ja se oli Disneyn ensimmäinen kokopitkä värillinen animaatio. Klassikkosadusta on ennenkin tehty uudelleenfilmatisointeja. Lumikkia on näytellyt muun muassa Lily Collins ja Kristen Stewart.

Disney aikoo myös tehdä oman elokuvan Lumikin siskosta, Red Rosesta, joka on tuttu Grimmin veljesten alkuperäisestä sadusta. Rooliin on kaavailtu Marvel-elokuvistakin tuttua Brie Larsonia, 30.

Pinokkio

(kuva: AOP)

Tom Hanksia kaavailtiin jo Pinokkion isän, Geppetton rooliin, mutta uudelleenversion tuotanto sai takapakkia, kun valittu ohjaaja Paul King vetäytyi tehtävästä perhesyistä. Robert Zemeckis on tällä hetkellä todennäköisesti ohjaamassa Pinokkion uudelleenversioinnin. Hän on tunnettu muun muassa Forrest Campin ja Cast Away – tuuliajolla -elokuvien ohjaajana.

Alkuperäinen Pinokkio sai ensi-iltansa vuonna 1940. Elokuva kertoo yksinäisestä puusepästä, joka haaveilee omasta lapsesta. Hän veistää puusta nuken, joka herää henkiin. Puunukkepoika nimetään Pinokkioksi. Tarina perustuu italialaisen Carlo Collodin samannimiseen saturomaaniin.

Peter Pan

(kuva: AOP)

Disneyn vuoden 1953 animaation jälkeen Peter Panista on tehty jo lukuisia versioita. Parhaiten ihmisten mieleen on ehkä jäänyt vuoden 1991 elokuva Kapteeni Koukku. Siinä Robbin Williams esitti jo aikuiseksi kasvanutta Peter Pania, joka palasi Mikä Mikä Maahan.

Disneyn uuden version ohjaa David Lowry. Mitään muita yksityiskohtia tulevasta elokuvasta ei ole tiedolla.

Kuten Lumikistakin, myös Peter Panista tehdään spin-off-elokuva. Sen päätähtenä nähdään Helinä-keiju, joka on Peter Panin luottoystävä. Rooliin on kaavailtu Reese Witherspoonia, 43.

Lilo & Stitch

(kuva: AOP)

Disneyn vuoden 2002 Lilo & Stitch on poikkeuksellisen uusi elokuva, josta halutaan tehdä live-action-versio. Lilo & Stich kertoo Havajilla asuvasta tytöstä, joka saa lemmikikseen erikoisen etäisesti koiraa muistuttavan otuksen. Se saa nimekseen Stich ja paljastuu loppujen lopuksi avaruusolennoksi.  

Uudelleenversioinnin käsikirjoittajaksi on valittu Mike Van Waes, joka on tunnettu työskentelyssään erityisesti kauhugenren parissa. Voimme siis päätellä, että Stich tulee olemaan kammottava ilmestys.

Kuten Miekka Kivessä -elokuva myös Lilo & Stich tullaan luultavasti näkemään Disney+-suoratoistopalvelussa.

Eikä siinä vielä kaikki

Oman elokuvan saa myös vuoden 1950-vuoden Tuhkimo-animaatiosta tuttu prinssi. Se kantaa nimeä Prince Charming.

Lisäksi Aladdinin ehkä rakastetuin hahmo, henki saa oman elokuvan. Sen kertoo tarinan siitä, miten henki päätyi taikalamppuun alun alkaen.

Disney aikoo myös tehdä yhdestä sarjastaan live-actionin. Maaoravakaksikosta kertova Tikun ja Takun pelastuspartio saa oman elokuvan. Animaatiosarja esitettiin vuosina 1989 ja 1990.

Kahdeksasta klassisen musiikin sävellyksestä koostuva Disneyn Fantasia saa myös modernimman ilmeen – ja äänen - uudelleenversioinnin myötä. Vuoden 1940 Fantasia oli ensimmäinen stereoäänellä toteutettu elokuva.

Disneyn vuoden 1997 vuoden Herkules-elokuvasta huhutaan myös tehtävän live-action versio. Asian paljasti Disinsider-sivustoa pitävä toimittaja Skyler Shuler twitterissään. Herkuleksen rooliin on spekuloitu muun muassa niin Cameron Monaghania, Tom Hiddlestonia kuin Alexander Skarsgardia. Joka tapauksessa Herkuleksesta toivomme musikaalia, sen mahtavan soundtrackin takia.

Lue myös: Hämmentävät faktat Disney-elokuvista koottiin yhteen - yllättääkö?

Lue myös: Oletko huomannut? Disney-elokuvien pahikset kuolevat usein täysin samalla kaavalla

Lue myös: Uudessa Leijonakuninkaassa on vain yksi ainoa aito kuva - ohjaaja paljastaa, missä kohtauksessa

Lähteet: Capital FM, Insider, Harpers BazaarThe Hollywood Reporter, Movieweb, Epicstream

Kilpailut

Uusimmat