Kuva: AOP

Merja Larivaara Me Naisille kokemastaan työpaikkakiusaamisesta: supattelua, uhkailua ja huorittelua

10.10.2019 12:41 - Henna Koste

Merja Larivaara kertoo, kuinka asiat kärjistyivät hänen työpaikallaan.

Näyttelijä Merja Larivaara, 55, kertoo tuoreessa Me Naiset -lehdessä siitä, millaista oli joutua työpaikkakiusaamisen uhriksi. Hän kertoo kiusaamisen tapahtuneen Oulun kaupunginteatterissa. Hänen puolisoaan Kari-Pekka Toivosta pyydettiin vuonna 2013 Oulun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi. Koko perhe innostui lopulta muuttoajatuksesta, vaikka koko elämä oli etelässä järjestyksessä. Larivaara työskenteli lopulta samassa teatterissa näyttelijänä, Toivonen johtajana. 

- Tiesimme, ettemme ole menossa lintukotoon. Kuulimme, että teatterin käytävillä kuiskuteltiin meistä ikävään sävyyn. Minä olin kuulemma tulossa viemään päältä kaikki parhaat roolit, Larivaara kertoo. 

Nainen jätettiin työpaikalla ulkopuolelle. Käytävillä suputeltiin ja käännettiin selät Larivaaran tullessa. 

- Taisimme olla liian näkyviä ja tekeviä, se varmaan herätti kateutta. Tienasimme liikaa, meillä oli liikaa lapsia, olimme olleet yhdessä liian onnellisesti ja liian kauan, Larivaara pohtii kiusaamisen syitä. 

Erään kerran Larivaara ja hänen miehensä tapasivat sattumalta huhtikuisena sunnuntaina ravintolassa pari teatterin työntekijää. 

- Yhtäkkiä juopunut miesnäyttelijä astui luokseni ja tuuppasi minua voimakkaasti olkapäästä taaksepäin haukkuen samalla meitä ja ammattitaitoamme värikkäin sanoin. Kun Kari-Pekka astui viereeni, alkoi varsinainen mekkala. Haukkuminen, hakkamisella uhkailu ja minuun kohdistunut huorittelu, Larivaara kuvailee lehdelle.

Seuraavan viikon harjoitukset peruttiin, koska Larivaara ei halunnut kohdata päällekarkaajiaan. Seuraava vuosi oli pariskunnalle todella raskas. Larivaara kertoo Me Naisille, kuinka hän toipui tästä kaikesta. 

Lähde: Me Naiset

Lue myös: Kotiliesi: Merja Larivaara isänsä hoidosta: ammattilaiset tekevät työnsä, minä olen seuraneiti

Kilpailut

Uusimmat