Kuva: AOP

Jorma Uotinen paljastaa, ketkä hän olisi halunnut nähdä TTK-kisassa: 'Jo edesmennyt'

08.09.2019 14:15 - Henna Koste

Jorma Uotinen nähdään tänä syksynä ruudussa niin tanssituomarina kuin treffiohjelman seremoniamestarina.

Tanssija-koreografi Jorma Uotinen, 69, saapui kertomaan kuulumisiaan Esko Eerikäisen isännöimään Sunnuntaibrunssi-ohjelmaan. Uotinen aloittaa pian 12. kautensa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomarina. 

- Se on hieno ohjelma ja se täyttänyt kaikki odotukseni ja enemmänkin. Onnistumisen hetket tuottavat iloa meille kaikille, Uotinen sanoo. 

Kenet Uotinen haluaisi nähdä kilpailussa?

- Aina alkuvuosina haaveilin näkeväni, ei nyt ehkä enää, mutta hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemen. Myöskin jo edesmenneen teatteriohjaaja Jouko Turkan, Uotinen toteaa ja lisää, että hän uskoisi heidän pärjänneen erinomaisesti. 

Tänä syksynä Uotinen nähdään First Date Suomi -ohjelmassa. 

- Tämä herätti minussa heti elävää kiinnostusta. Katsoin muutaman jakson Ruotsista ja Australiasta, ja ajattelin, että tuohon tehtävään minä sovin kyllä. Olen ollut tällainen seremoniamestari monessa johtaessani eri laitoksia ja ohjatessani muita. Olin hämmästynyt, että tuotanto ja kanava valitsevat vielä tämän ikäisen ihmisen deittiohjelmaan, Uotinen toteaa.

Mitä kuuluu Uotisen rakkauselämään? Entä, mitä hän ajattelee pitkästä urastaan? Kuuntele alta.

Lue myös: Veronica Verho tyhjensi kalenterinsa TTK-kisaa varten: Menen vaikka läpi kiven, jos sitä vaaditaan

Kilpailut

Uusimmat