Jukka Hildénin Chachi-rakas säteilee raskausonnea - suloisella kuvalla satoja kommentteja

02.09.2019 21:45 - Lauri Kujanpää

Myös Hildén on kommentoinut kuvaa.

Duudsoneista tutun Jukka Hildénin, 39, kihlattu Chachi Gonzales, 23, odottaa pariskunnan esikoislasta, ja julkaisi suloisen kuvan, jossa kertoo olevansa 28. raskausviikolla.

"Otin 28. raskausviikon kuvan tänään ja en pääse tästä masusta yli! Kun olin 18. viikolla, luulin, että mahani on nyt jo iso, mutta wow, tämä vain kasvaa kasvamistaan," Gonzales kirjoittaa

Hildén on kommentoinut ihastuttavasti kihlattunsa kuvaa.

"Kultani masu! Olemme koko ajan lähempänä sitä, että saamme vihdoinkin tavata pienen ihanan tyttömme", Hildén kirjoittaa sydänhymiön saattelemana.

Monet Gonzalesin seuraajat ovat innostusteen jakamaan omia raskausajan tarinoitaan.

"Muistan, kun itsekin vain kasvoin ja kasvoin ja olin peloissani, että kuinka paljon mahani oikein kestää!"

"Tuo on ihanaa aikaa. Kaipaan sitä jännitystä edelleenkin, kun odotin esikoislastani"

"Teistä tulee varmasti hyvät vanhemmat. Mieheni oli usein ylihuolissaan raskauteni aikana ja se oli minusta vain suloista. Itse en kasvanut hirveästi, mutta synnytin myös melko pienen vauvan!"

Näet kuvan alta.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Jukka Hildénin Chachi-rakas julkaisi tyrmäävän kauniin selfien, fanit ylistävät - "Olet uskomaton!"

Lue myös: Jymyuutinen! Jukka Hildénin Chachi-rakas on raskaana!

Kilpailut

Uusimmat