Anssi Kelan koira käyttäytyi aggressiivisesti vauvaa kohtaan: "En ikinä unohda lähtöpäivää"

26.08.2019 20:15 - Senni Loikala

Anssi Kela muistelee Armi-koiraansa Instagramissa.

Muusikko Anssi Kela, 47, julkaisi maanantai-iltana Instagramissa päivityksen, jossa hän kertoo jo edesmenneen Armi-koiransa koskettavan tarinan.

Kelan mukaan Armin luonne poikkesi rotunsa muista edustajista: ”Otimme leonbergin, koska ne ovat rauhallisia, lähes flegmaattisia. Armihan ei toki ollut kumpaakaan. Se oli alkuperäinen levoton tyttö, virta ei loppunut koskaan. Koira oli aina päällä, volumet täysillä.

Muusikko muistelee, miten Armi nousi kerran pihan aidan päälle nähtyään ”kauniisti käyttäytyvän schäferin.” Kela kertoo yrittäneensä kiskoa koiraa kaulapannasta alas, menettäneensä tasapainonsa ja kaaduttuaan maahan, pitäen silti pannasta kiinni. ”Armi lähti juoksemaan vieraan koiran rinnalla. Minä pidin kiinni ja raahauduin ihmistroolina mukana”, Kela jatkaa.

Toisella kertaa Armi rikkoi muusikon kodin verannan lasioven, kun koira oli jätetty sinne muiden grillatessa naapurin pihalla. ”Armi oli rikkonut oven ikkunan ja työnsi tyytyväisen näköisenä päätään syntyneestä aukosta: ”Tulittehan te, minä täällä vähän huutelin.”, Kela kirjoittaa. Hän kertoo myös, ettei koiran kouluttaminen tuottanut tulosta.

Aggressiivista käytöstä vauvaa kohtaan

Artisti joutui luovuttamaan Armin uuteen kotiin sen jälkeen, kun vuonna 2013 syntynyt tytär osoitti kiinnostusta koiraa kohtaan. ”Se alkoi äristä konttaavalle ihmiselle. Kun koira lopulta teki pari kertaa hyökkäävän liikkeen sitä kontillaan lähestyvän lapsen suuntaan, tilannetta ei enää voinut jäädä seurailemaan”, Kela kertoo ja kuvailee koirasta luopumisen tuskaa näin:

En unohda lähtöpäivää. Olin saanut pidettyä tunteeni kurissa, mutta juuri ennen kun oli aika laittaa koira autoon, menin pihalle, jossa Armi istui koivun juurella. Minut nähdessään se alkoi vispata iloisesti häntäänsä. Silloin tipahdin. Iso pölkkypää oli kovin rakas.

Kelan mukaan Armi eli uudessa kodissa monta onnellista vuotta. Pari vuotta sitten Armi kuitenkin sairastui luusyöpään, mikä koitui sen kohtaloksi.

Näin artisti summaa entisen lemmikkinsä merkityksen elämässään: ”Armi tarjosi monet kiukut, mutta huomattavasti useammat ilon hetket. Se toimi jonkin aikaa elämänkoulun rehtorina. Pysyväksi muistoksi itsestään Armi jätti rikki nakerretut ulko-oven karmit. Ne on syöty silpuksi 160 sentin korkeuteen asti.

Näet kaikki kuvat Kelasta ja Armista painamalla päivityksen oikeassa reunassa olevaa nuolta.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Anssi Kela julkaisi kuvan erikoisesta keikkatuliaisesta - "Yleisöltä saattaa saada kaikenlaista"

Lue myös: Anssi Kela: Lopetin rakkaan harrastukseni, koska se alkoi mennä överiksi

Kilpailut

Uusimmat