Kuva: Shutterstock

Netflix joutui tupakoinnin vastaisen järjestön kynsiin - vastaa nyt kritiikkiin

09.07.2019 12:15 - Milena Raappana

Suoratoistopalvelu on luvannut tehdä muutoksia tuleviin sisältöihinsä tupakoinnin osalta.

Suoratoistopalvelu Netflix on joutunut kritiikin kohteeksi Stranger Things -sarjan myötä. 80-luvulle sijouttuvassa sarjassa tupakointia harrastetaan melkoisen paljon eivätkä kaikki tätä sulata.

Tupakoinnin vastainen järjestö Truth Initiative julkaisi raportin, jonka mukaan esimerkiksi Stranger Things -sarjan toinen tuotantokausi oli "suuri rikkomus, varsinkin, kun sen ikäraja oli 14 vuotta.

Netflix on vastannut kritiikkiin ja luvannut, ettei tulevaisuudessa tupakointia tai sähkötupakointia ole sarjoissa ja elokuvissa, joiden ikärajat ovat 14 vuotta tai 13 vuotta vanhempien valvonnassa. Poikkeuksia voidaan tehdä, jos syyt nojaavat historiallisiin tai faktuaalisiin asioihin.

Myös aikuisille suunnatuissa sarjoissa ja elokuvissa tullaan rajoittamaan tupakointia ellei se ole välttämättömyys artistin luovan näkemyksen tai hahmon määrittelyn takia.

- Netflix tukee vahvasti artistin ilmaisua. Tiedostamme myös, että tupakointi on haitallista ja kun se esitetään ruudulla positiivisessa valossa, se voi vaikuttaa nuoriin, yrityksen puhemies kommentoi Variety-lehdelle.

Neflix myös aikoo lisätä merkinnät tupakoinnista sisältöjensä yhteyteen vuoden loppuun mennessä.

Lue myös: Netflix-sarjan masturbointikohtaus puhuttaa - tekijät kertovat nyt, miksi se oli niin tärkeä

Lue myös: Netflixin tositapahtumiin perustuva minisarja järkyttää - tätä tarinaa on vaikea uskoa todeksi

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat