Kuva: Shutterstock

"Suomen rikoshistorian vastenmielisin teko" - pienen Vilja Eerikan tapaus ei unohdu koskaan

12.07.2019 18:15 - Emmi Moilanen

Rikospaikkaradio-podcastin toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso pureutuu Vilja Eerikan järkyttävään tapaukseen.

8-vuotias Vilja Eerika murhattiin äitienpäivänä vuonna 2012 ja lapsen kohtalo on jäänyt yhdeksi Suomen rikoshistorian järkyttävimmistä teoista. Lapsen isä ja äitipuoli kiusasivat lasta pitkään, ja lopulta tukehduttivat hänet pressun sisään.

RadioPlayn Rikospaikkaradio-podcastin toisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa rikostoimittajat Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen käyvät läpi traagisia tapahtumia, jotka aiheuttavat yhä vuosia myöhemmin kylmääviä väristyksiä.

- Vilja Eerikan murha on kyllä sellainen, joka on jäänyt minulle erittäin pysyvästi tuonne ihon alle ja pidän sitä itse Suomen rikoshistorian vastenmielisimpänä tekona, Lehtinen toteaa painokkaasti.

Lasta oli pahoinpidelty, alistettu ja nöyryytetty vuosikausia. Lopulta lapsi löytyi kuolleena kerrostaloasunnosta.

- Poliisi ei aluksi edes tutkinut henkirikoksena, vaan se oli törkeä pahoinpitely ja kuolemantuottamus.

Poliisin rekonstruktio muutti tapauksen murhatutkinnaksi

Sipilä kertoo, että poliisitalon kellarissa tehtiin rekonstruktio, joka lopulta paljasti, mitä kaikkea asunnossa oli tapahtunut ja muutti tapauksen murhatutkinnaksi.

- Se on ihan järkyttävää katsottavaa, mekin olemme katsoneet sen ja ei siinä voi tosissaan tulla mihinkään muuhun loppupäätelmään kuin murhaan. Voi vain yrittää kuvitella pienessä mielessä sen hirvittävän tuskan ja kauhun, mikä sille pikkuiselle, 8-vuotiaalle Vilja Eerikalle on siinä tilanteessa syntynyt, Lehtinen pohtii.

Jaksossa kuullaan pätkä rekonstruktiosta, jossa isä Touko Tarkki ja äitipuoli Sirpa Laamanen kuvailevat, kuinka julma teko eteni. Kaksikko puhuu lapsen pressuun käärimisestä kuin mistä tahansa arkipäiväisestä toimituksesta, joka on Sipilän ja Lehtisen mielestä erityisen järkyttävää.

”Sanoin Viljalle, että sen pitää olla hiljaa,” isä toteaa äänitteessä.

”Hän ei ollut hiljaa, hän möykkäsi siinä jonkin aikaa,” äitipuoli jatkaa ja selittää poliisille, millä tavalla lapsi oli sidottuna.

Kuoli tiara päässään

Vilja Eerikan tilanteesta oli tehty toista kymmentä lastensuojeluilmoitusta, mutta tieto ei kulkeutunut poliisille saakka.

- Karmea loppu, 4-6 tuntia, oikeuslääkärikään ei pystynyt ihan tarkkaan sanomaan kuolinaikaa. Mutta sen verran hän oli siellä pressun sisällä, tiukasti käärittynä, lämpötila nousi kropassa ja lapsi lopulta sinne tukehtui pieni kruunu päässään, Sipilä kertoo surullisena.

- Tyttö on yrittänyt mennä varmaan johonkin prinsessahaavemaailmaan sen kaiken kauheuden keskellä, hakea sieltä lohtua. Miten hän on pystynyt ymmärtämään sitä, että vanhemmat tuollaista tekee, Lehtinen pohtii.

Miksi Vilja Eerikan tapaus on aina aika ajoin tärkeää nostaa uudelleen esiin? Voit kuunnella tuoreen jakson kokonaisuudessaan alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele podcastin aiemmin ilmestyneet jaksot.

Lue myös: Suomalaisen myrkkyhoitajan hätäkeskuspuhelu on karua kuultavaa – yritti vierittää syytä uhrin niskoille

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat