Kuva: AOP

MTV: Janni Hussi traumastaan: "Muistan, kun menin pinnan alle"

28.06.2019 14:37 - Lauri Kujanpää

Hussi aloittaa Ennätystehdas-ohjelman juontajana.

MTV uutisoi, että fitnesskaunotar Janni Hussi, 27, on uusi Ennätystehdas-ohjelman juontaja. Hussi kertoo MTV Uutisten haastattelussa olevansa yllytyshullu.

Hussi sanoo, että hänellä ei ole monia asioita, joita ei ole tehnyt, mutta sukelluskammonsa hän haluaisi voittaa.

Sukelluskammo tulee Hussille lapsuudesta, kun hän meinasi hukkua.

– Lähdin seikkailemaan itsekseni uimarannalla. Muistan, kuinka menin pinnan alle ja tuli hirveästi kuplia, Hussi kertoo lapsuudestaan. Lapsenvahdin huomio oli herpaantunut ja hän ei ollut huomannut Hussin veteen menoa. Lopulta vahdin poikaystävä oli vetänyt Hussin pois vedestä.

– Seuraavaksi heräsin rannalta, kun aurinko paistoi kasvoilleni, Hussi muistelee.

Hussi kertoi vastikään saaneensa maaliskuussa hyvin ikäviä uutisia lääkäreiltään. Hussin mukaan ihomuutos, jota hän luuli finniksi paljastuikin lääkärikäynnin yhteydessä tukikudossyöväksi.

Hussin kädestä poistettiin leikkauksessa iso pala ihoa. Hussin mukaan leikkaus meni hyvin ja hän itse voi olosuhteisiin nähden hyvin.

"Ajattelin laittaa nyt pienen tilannepäivityksen, koska moni on kysellyt vointia. Mä voin siis olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Leikkaus saatiin tehtyä ilman ihonsiirrettä, kun kainalosta avattiin kielekkeellä lisää ihoa käyttöön olkapäälle," Hussi muun muassa kertoi blogissaan.

Lue myös: Janni Hussi avautui turhautuneisuudesta blogissaan: "Kaikilla omat keinonsa selvitä"

Lue myös: Syöpäleikkauksesta toipuva Janni Hussi blogissaan: "Jos itku tulee, sitten tulee"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat