Kuva: Emmi Moilanen

Olli Herman ei pelkää näyttää rakastumistaan - jakaa nyt simppelin parisuhdevinkkinsä

18.06.2019 14:15 - Milena Raappana

Olli Herman uskoo kauniiden sanojen lisäksi tekoihin.

Rokkari Olli Herman, 36, on ollut positiivinen ja hyväntuulinen lapsuudesta saakka. Iloinen elämänasenne näkyy myös hänen parisuhteessaan, vaikka vastoinkäymisiä tulisinkin.

Artisti kertoo esimerkin reissustaan tyttöystävän kanssa. Paluumatkalla takaisin Suomeen kaksikko ei ehtinyt terminaaliin vievään lentokenttäbussiin. Tämän jälkeen ongelmia tuli lentolippujen kanssa, jotka oltiin peruutettu.

- Siinä naureskeltiin yhdessä asialle. Molemmat vielä muistivat fiilistellä, että onpa kivaa, kun on tuollainen ihminen, joka valitsee positiivisemman reitin ja purkaa asiaa huumorin kautta. Toinen vaihtoehtohan olisi ottaa hirveät pultit ja kiukutella toiselle, mikä ei auta yhtään. Päinvastoin tulee entistäkin huonommat fiilikset ja enemmän menee asioita pieleen, Olli kuvailee hymyssä suin toimittaja Lauri Kujanpäälle Häive-podcastissa.

Mies uskoo, että rakastuneena hän on sietämätön tyyppi, sillä hän kertoo omista hyvistä fiiliksistään julkisesti ja osoittaa tarkalleen, mistä ne kumpuavat.

- Se tekee olosta ääliömäisen kevyen. Se on samalla todella inspiroivaa, kun tajuaa pysähtyä fiilistelemään, miten ihanaa onkaan. Ja muistaa sanoa siitä sekä itselle että sille läheiselle ihmiselle.

Olli Herman muistaa myös kauniiden sanojen lisäksi yllättää kumppaninsa säännöllisin väliajoin.

- Sen ei tarvitse olla mitään isoa. Itse vien melkein viikottain kukkia, mikä on tosi kliseinen ja tavallinen juttu. Vaikka kuinka naiset sanoisivat, etteivät he tykkää kukista, niin tykkääpäs. Ei se ole se kukka, vaan se huomioonotto ja ajatus.

Kuuntele alta, mitkä ovat Ollin mielestä hyvän parisuhteen kulmakivet ja miten hän pääsee negatiivisista ajatuksista ja tunteista yli:

Kaikki Häive-podcastin jaksot löydät täältä.

Lue myös: Vau! Olli Hermanin Tytti-rakas julkaisi rohkean yhteiskuvan

Lue myös: Olli Herman ei halua piilotella onneaan: "Rakastuneena olen täysin sietämätön"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat