Janna julkaisi peiliselfieitä tiukassa trikoomekossa - somessa selvä näkemys vauvan sukupuolesta

11.06.2019 10:15 - Senni Loikala

Vanhan kansan uskomusten mukaan odottavan äidin vatsan muoto voi antaa osviittaa vauvan sukupuolesta. Yhteydestä ei kuitenkaan ole tutkimusnäyttöä.

Esikoistaan odottava laulajatähti Janna, 37, julkaisi myöhään maanantaina kaksi peilin kautta ottamaansa selfietä suositulla Instagram-tilillään. Ensimmäisessä kuvassa näkyy laulajan sivuprofiili ja toinen on otettu edestäpäin. Laulajalla on päällään trikoomekko, joka korostaa kauniisti vauvavatsaa. 

Artisti kertoo kuvatekstissä olleensaSuomiLove-suosikkisarjan kuvauksissa ja hänen esityksensä tulee televisiosta yhdessä sarjan jaksossa myöhemmin syksyllä. Jannan käyttämästä hashtagista selviää, että hän on tällä hetkellä 26. raskausviikolla.

Kuvia ihastellaan

Päivitys on saanut tiistaiaamuun mennessä yli 2000 sydäntä. Muutama päivitystä kommentoinut henkilö on myös antanut veikkauksensa vauvan sukupuolesta. He uskovat, että vauva olisi tyttö. Arvaukset perustuvat Jannan vauvavatsan muotoon. Vanhan kansan uskomusten mukaan poikavatsa olisi enemmän eteenpäin työntyvä ja tyttövatsa kasvaisi poikavatsaa enemmän sivusuuntaisesti. Asiasta ei kuitenkaan ole tutkimusnäyttöä.

Alla muutama poiminta päivityksen kommenteista.

"Tyttö tulee."

"Ihana sinä ja masu."

"Kaunis ja sinusta tulee paras äiti."

"Tyttömasu."

"En kestä miten upealta näytät. Sinusta tulee varmasti lämmin ja mitä rakastavin äiti."

Näet toisen kuvan painamalla päivityksen oikeaa reunaa.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Janna julkaisi upean peiliselfien - paljastaako kuva taustalla olevan vesivahingon?

Lue myös: Laulaja Janna hehkuu raskausonnea tuoreessa kuvassa - paljasti halunneensa äidiksi jo pitkään

Lue myös: Janna saapui Iskelmä Gaalaan tyrmäävässä iltapuvussa - katso kuvat täydellisesti istuvasta asusta

Kilpailut

Uusimmat