Kuva: Emmi Moilanen

Mira Luoti kertoi väsymyksestään: "Olen opettelemalla opetellut nukkumista"

10.05.2019 19:45 - Katariina Auvinen

Nainen kertoi lapsiarjen ja työnsä yhdistämisestä.

Laulaja Mira Luoti, 41, julkaisi viikko sitten uuden biisin Yksi syy, joka on saanut naisen faneilta erinomaisen vastaanoton. Nainen kävi yllättämässä äitienpäivän alla Radio Novan kuulijoita ja hän kertoi Novan haastattelussa, että kolmen lapsen äitinä arki on tasapainottelemista työn ja arjen välillä. 

- Kyllähän se, että on Suomea keikkaileva artisti, on tuonut oman haasteensa äitiyteen. Lapset ovat kuitenkin tottuneet siihen ja heillä on ollut aina samat ihmiset ympärillä, eikä lastenhoitajat ole vaihtuneet. Nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että isommat lapset ovat olleet kanssani jo lavalla, että en yhtään tiedä, mitä tästä sirkuksesta tulee, Luoti nauraa Radio Novalle antamassaan haastattelussa. 

Luodin vanhin lapsi on syntynyt vuonna 2007 ja toisiksi vanhin vuonna 2009. Tuorein tulokas täyttää tänä vuonna viisi. Kun lapsetkin ovat isompia, naisella on hieman ollut aikaa itselleen ja hän on opetellut nukkumista. 

- Kyllähän minua on väsyttänyt viime vuosina todella paljon. Olen kuitenkin opettelemalla opetellut nukkumista. Se on onneksi tuottanut tulosta ja sellainen sumuverho on väistynyt silmien tieltä, hän kertoo. 

Luoti kertoo, että hän lukee itsensä tiukaksi äidiksi, joka kuitenkin osaa olla vastapainoksi höpsö. 

- Kyllä minä lasten kanssa hölmöilen sen verran, että he ovat jo sanoneet minun olevan nolo, hän nauraa hersyvästi. 

Kuuntele naisen uusi biisi alta. 

Lue myös: Mira Luoti esittelee uuden tatuointinsa - kuvalla tärkeä viesti

Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat