Kuva: AOP

Jennifer Lopez pyysi anteeksi ystäviltään äidiksi tulon jälkeen: 'En tiennyt mistä puhuin'

30.04.2019 15:15 - Milena Raappana

Jennifer Lopez katui kasvatusvinkkejään.

Laulaja Jennifer Lopez, 49, julkaisi YouTube-kanavallaan videon, jossa hänen 11-vuotiaat kaksosensa Max ja Emme saivat kysellä häneltä kysymyksiä. Videolla kaksoset kyselivät erilaisia kysymyksiä kuten, kumpi heistä on Lopezin suosikki ja millaisiin pinteisiin hän on joutunut lapsena.

Kaksoset myös kysyivät, onko äitinä oleminen erilaista, mitä hän oletti. Lopez vastasi kysymykseen näin:

- Et voi kuvitella, millaista on olla äiti, ennen kuin olet sitä. Muistan, kuinka annoin ohjeita perheellisille ystävilleni ja he katsoivat minua, kuin minulla olisi kolme päätä. Ja sillä sekunnilla, kun sain teidät kahdet, pyysin kaikilta ystäviltäni anteeksi.

Lopez kertoo pyytäneensä anteeksi kaikkia kasvatusvinkkejään, koska ei ymmärtänyt, millaista oli elää lapsen kanssa. Videolla laulaja myös muisteli, miltä hänestä tuntui, kun hän sai tietää odottavansa kaksosia.

- Olin Portugalissa tekemässä suurta konserttia. Istuin maskeerattavana ja mahassani tuntui, kuin perhonen olisi lentänyt siellä. Sillä hetkellä tiesin, että sisälläni kasvaa elämää. Ultraäänitutkimuksessa lääkäri osoitti pientä jyvää näytöllä ja sanoi sen olevan vauva. Sen jälkeen hän kysyin, näenkö toisen jyväsen, sillä se on toinen vauva. Purskahdin nauramaan enkä voinut uskoa korviani.

Katso video alta. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Jennifer Lopez otti kantaa miehensä pettämiskohuun - ikävä uutinen levisi kihlauksen jälkeen

Lue myös: Jennifer Lopez meni kihloihin ja esitteli massiivista sormustaan - neljäs avioliitto toden sanoo?

Lähde: Femail First

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat