Kuva: AOP

Sipe Santapukki julkaisi herkän kuvan pojastaan - fanit ihastelevat: "Oi söpöä"

15.04.2019 20:45 - Senni Loikala

Apulanta-yhtyeen rumpalin Sipe Santapukin sunnuntai vierähti eduskuntavaaleissa äänestämisen ja lapsen kanssa virpomisen merkeissä.

Simo "Sipe" Santapukki, 41, on reilu kaksivuotiaan pojan isä. Palmusunnuntaina Santapukki lähti lapsensa kanssa virpomaan ja julkaisi isän ja pojan yhteisestä hetkestä kuvan Instagramissa.

Kuvassa Santapukki nousee portaita ylös lapsensa kanssa ja pitää tätä kädestä. Lapsella noidanhattu päässään ja muuta virpomiseen sopivaa rekvisiittaa. Santapukki on lisännyt lapsen kasvojen kohdalle sydämen, jotta lasta ei voi tunnistaa kuvan perusteella.

Päivityksen kuvatekstin mukaan Santapukki kävi myös äänestämässä eduskuntavaaleissa. "Uurnilla ja ovilla käyty", rumpali summaa sunnuntain aktiviteettinsa.

Monet ovat ihastelleet Sipe Santapukin päivitystä kommenttikentässä. "Oi söpöä", yksi kommentoi. "Voi että, kun on söpö", toinen toteaa. "Laatuaikaa jälkikasvun kanssa", kolmas kirjoittaa.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Sipe Santapukki keikkaili olkapää sijoiltaan: "En missaisi tämän kiertueen päätöstä mistään hinnasta"

Kilpailut

Uusimmat