Kuva: Emmi Moilanen

Antti Holma paljastaa kärsineensä huijarisydroomasta - laati vinkit epävarmuuden karistamiseen

22.03.2019 11:00 - Emmi Moilanen

Antti Holman suosittu Auta Antti! -podcast starttasi tänään toisen kauden ensimmäisellä jaksolla.

Suosittu Auta Antti! -podcast starttasi tänään toisen tuotantokauden jaksoilla RadioPlayssä. Näyttelijä Antti Holma, 36, vastaa podcastissaan kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin ja aiheet polveilevat aina homopelosta parisuhteen sääntöihin.

Holma kertoi aiemmin Voice.fi:lle, että on neuvonantajana häpeilemätön. Mies totesi myös erikoisalaansa olevan ihmiselämän kauheus ja vaikeus.

- Yleisöni tuntien tiedän, että heillä on mahdollisesti vielä hankalampaa kuin muilla.

-  Auta Antti! on kelluke elämän merellä veden varaan joutuneille, bassobaritoniäänen ja huonojen juttujen ystäville, näyttelijä kuvaili joulukuussa startannutta podcastiaan.

Toisen kauden ensimmäisessä jaksossa Holma on tuttuun tapaan vetäytynyt komeroon äänityspuuhiin ja purkaa nyt saamiaan palautteita kahvikupillisen äärellä.

- Olen saanut paljon, jopa aivan liikaa palautetta kuuntelijoilta myös tämän ohjelman sisällöstä, mikä tietysti lämmittää ja hivelee jo valmiiksi ylikasvanutta egoani, mies iloitsee heti alkuun.

"Olen urani alkuvaiheessa kärsinyt huijarisydroomasta"

Ensimmäisenä Holma vastaa huijarisydroomasta kärsivän kuulijan kysymykseen. Vastavalmistuunesta "Huijari Huttusesta" tuntuu, ettei hän osaa yhtikäs mitään vaikka oikeasti osaakin kaikenlaista.

"Työnhaku on ollut musertavaa, sillä tuntuu, että huijaan kaikkia osaamisellani," kuulija on kirjoittanut Holmalle.

- Yksi huijarisydrooman lähteistä on jatkuva pään sisäinen oikeudenkäynti siitä, että onko itse ja ovatko muut ihmiset ansainneet sen, mitä he saavat.

- Olen oman urani alkuvaiheessa vähän kärsinyt huijarisydroomasta ja väitän, että suurin osa luovan- tai humanistisen alan tekijöistä kärsivät eritasoisesta huijarisyndroomasta jossain vaiheessa elämäänsä.

Holma arvelee ilmiön pätevän kaikkiin sellaisiin aloihin, joissa menestystä ei voi mitata täsmällisesti, kuten esimerkiksi mäkihyppääjän hyppytulosta.

- Ehkä nykyajan työelämäkin on sellaista, ettei pysty täysin osoittamaan onnistuiko täysin vai ei, sekin on kauhen tulkinnanvaraista koko ajan.

Kuinka sitten parantua sydroomasta?

Holma muistuttaa myös, että vaikka mittarit olisivatkin olemassa, huijarisydroomasta kärsivä todennäköisesti löytää aina keinot lytätä omaa onnistumistaan. Tätä varten mies laatikin "huijarisydroomasta parantumisen listan."

- 1. Ketään ei kiinnosta. 2. Opi oikeilta huijareilta. 3. Hanki kilometrejä.

Mitä Holma tarkoittaa listauksellaan? Kuuntele Auta Antti! -sarjan toisen kauden ensimmäinen jakso alta. Uusi jakso julkaistaan RadioPlayssa aina perjantaisin. Voit ladata RadioPlay-sovelluksen ilmaiseksi täältä.

Lue myös: Antti Holma ratkoo ihmisten ongelmia uutuussarjassa: 'On kysytty esimerkiksi lastenteosta'

Lue myös: Antti Holma epävarmuuksista näyttelijätyössä: "Ajattelin, että minun pitää olla kuin Tommi Korpela"

Kilpailut

Uusimmat