Kuva: Senja Rapila

Paula Vesala avautuu itkemään saaneista viesteistä: "Välillä miettii, että tekee itsekästä työtä"

28.02.2019 10:45 - Senni Loikala

Paula Vesala liikuttui kuultuaan faneilta tarinoita, mitä hänen kappaleensa merkitsevät hänelle.

Tulevasta Harwall Arena -konsertistaan hiljattain kertonut ja Uusia unelmia -kappaleen julkaissut Paula Vesala, 37, julkaisi myöhään keskiviikkona Instagramissa päivityksen, jossa hän kertoo herkistyneensä faneilta saamastaan palautteesta. Vesalan mukaan fanit ovat kertoneet saaneensa hänen kappaleistaan lohtua, tukea, voimaa ja lämpöä.

Välillä miettii, että tekee hyödytöntä ja itsekästä työtä. Viestejä lukiessa alkoi kyyneleet valua”, Paula Vesala toteaa.

”Ihan sama, kuunteleeko joku jollain tietyllä listaviikolla jotain viimeistä kikkaretta tai huomasiko lipunmyynnin. Kiitos, että olette ottaneet laulujani omaksenne. Moni kirjoitti viesteissä, että sanani olivat heille tärkeitä. Niin on teidänkin sanat minulle”, artisti jatkaa.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Paula Vesala vieraili hiljattain Voice.fi:n haastattelussa. Artisti kertoi elämänsä täyttyvän työstä ja arjesta lapsensa kanssa.

- Minulla on tavallaan kaksi moodia. On kotimoodi: kun olen lapsen kanssa, työt eivät ole mielessä. Sitten on työmoodi. Kaikki välitila jää muhennokseksi, Vesala kommentoi.

Artisti kertoi myös, ettei ole onnistunut ihmissuhteissaan ja parisuhteiden päättämisessä. Pääset juttuun tästä.

Kilpailut

Uusimmat