Kuva: All over Press

Huonoja uutisia James Bond -faneille - uusimman elokuvan julkaisua siirrettiin taas myöhemmäksi

18.02.2019 23:45 - Niki Miettinen

James Bond -elokuvan julkaisua on siirretty vuoden 2020 helmikuun alusta saman vuoden huhtikuulle.

James Bond -elokuvasarjan 25:nnen leffan julkaisupäivää on siirretty nyt kolmatta kertaa myöhempään ajankohtaan. Tällä kertaa elokuvan julkaisua siirrettiin vuoden 2020 helmikuun 14. päivältä saman vuoden huhtikuun kahdeksanteen päivään, josta kerrottiin Twitterissä virallisella James Bond -tilillä.

Ilmoituksessa kerrottiin tuottajien Michael G. Wilsonin ja Barbara Broccolin olevan innoissaan voivansa kertoa julkaisupäivästä.

”Bond 25 -elokuvan julkaisupäivä on muuttunut ja tuottajat Michael G.Wilson ja Barbara Broccoli ovat erittäin innostuneita, kun voivat kertoa, että Bond 25 -elokuva julkaistaan kahdeksas päivä toukokuuta 2020,” luki elokuvan Twitter-ilmoituksessa.

Leffan viivästyminen ja asian ilmoitustyyli, sai fanit kommentoimaan julkaisuun hermostuneina. 

”Ei, te ette ole innostuneita. Tämä on jo kolmas julkaisupäivä, jonka olette kertoneet julkisuuteen. Fanit eivät ole innostuneita, eivätkä osakkeiden omistajat. Kaikki ovat oikeastaan todella huolestuneita.” 

”Jatkuvat viivästymiset eivät ole hyväksi tälle elokuvasarjalle.”

”Peruuttakaa elokuvan julkaisu jo kokonaan.”

James Bondin näyttelijä tulevassa elokuvassa oli pitkään mysteeri, kunnes Daniel Craig, 50, myönsi palaavansa rooliin viimeisen kerran talkshow-juontaja Stephen Colbertin, 54, haastattelussa.

Craig on esittänyt James Bondia leffasarjan neljässä viimeisimmässä elokuvassa.

Monet fanit ovatkin alkaneet arvailla kuka seuraavaksi esittää kuuluista salaista agenttia.

Suosituimmat ehdokkaat uudeksi James Bondiksi ovat Marvel-sarjakuvaelokuvista tutut Idris Elba, 46, ja Tom Hiddelston, 38, Game of Thrones -sarjasta suosioon noussut Richard Madden, 32, sekä viimeisimpänä Venom-elokuvassa nähty Tom Hardy, 41.

Lue myös: Huonoja uutisia James Bond -faneille - uuden elokuvan kuvaukset viivästyvät

Lue myös: James Bond -asiantuntija MTV:lle: "Bond on maailman kuuluisin psykopaatti"

Lue myös: Ihmiset huolestuivat Bond-tähti Daniel Craigistä tuoreiden kuvien vuoksi: "Onko kaikki hyvin?"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat