Kuva: Emmi Moilanen

Saara Aalto julkaisi ensimmäisen kappaleensa Dancing on Ice -ohjelmassa: "Tulee olemaan kunnon show"

04.01.2019 17:45 - Lauri Kujanpää

Aalto on tänä vuonna myös Emma Gaalassa ehdokkaana.

Ensi sunnuntaina Saara Aalto, 31, luistelee ensimmäisen kerran brittien Dancing On Ice -ohjelmassa. Laulajatar julkaisi Instagramissa, minkä kappaleen hän aikoo esittää.

"Minun lauluni sunnuntaina tulee olemaan Lady Gagan Born This Way", Aalto hehkuttaa ja jatkaa: "Se on täydellinen kappale, joka kuvaa hienosti minua ja haluan sanoa siitä koko maailmalle! Ja nyt myös luistelen kappaleen tahdissa - tulee olemaan kunnon show!"

Saara Aalto kertoi Voice.Fi:lle Emma Gaalan pressitilaisuudessa, että ohjelma on vaatinut kovaa harjoittelua.

- Kaikkien osallistujien piti ottaa 30 yksityistuntia ja minä otin ne kiertueen aikana täällä Suomessa, Aalto sanoi.

Laulaja on ehdolla kyseisesesä gaalassa Vuoden musiikkivideo -kategoriassa biisillään Monsters.

- Siitä kappaleesta tykätään hirveästi ympäri maailman ja jengi rakastaa sen biisin sanomaa. Kappaleessa on asennetta ja on ihanaa, että Euroviisujen kautta se levisi niin hyvin. Kun tein Euroopan-kiertueen, niin siellä huomasi, että se Monsters oli juurikin se, mitä yleisö odotti, Aalto hehkutti innoissaan.

Näet Instagram-julkaisun alta. Tsemppiä sunnuntaihin, Aalto!

Lue myös: Saara Aalto nähdään ensi vuonna suositussa tv-ohjelmassa Britanniassa - "Odotan kauhulla!"

Lue myös: Saara Aalto paljastaa: ruotsalaiset kosiskelevat viisuedustajaksi

Lue myös: Saara Aalto rikkoo tabuja rehellisyydellään: "Tuntuu, että tässä yhteiskunnassa täytyy vähän esittää"

Kilpailut

Uusimmat