Miss USA:n törkeä käytös Miss Universum -kisoissa sai ihmiset raivostumaan: "Tuo on kiusaamista"

14.12.2018 09:15 - Reija Saarinen

Videolle on sadellut runsaasti palautetta.

Thaimaassa on parhaillaan käynnissä Miss Universum -kisat, joissa valitaan maailman kauneinta naista. Mukana kisassa on naisia ympäri maailman, niin Suomesta kuin Yhdysvalloistakin saakkka.

Miss Usan, eli Sarah Rosen, käytös on kuitenkin saanut aikaan melkoista raivoa ihmisten keskuudessa. Hän julkaisi nimittäin omalla Instagam-tilillään videon, jossa hän pilkkaa Miss Vietnamia sekä Miss Kambodzaa.

Videolla hän kyselee kilpasisariltaan, mitä mieltä nämä ovat Miss Vietnamista ja kertoo kummastelevansa sitä, että missi sanoo ymmärtävänsä englantia, mutta ei kuitenkaan tunnu silti ymmärtävän mitään. Hän myös näyttää ilmeen, jolla kyseinen missi katsoo keskustelun jälkeen muita.

Samaan englannin osaamattomuuteen hän pohjaa myös Miss Kambodzan "kiusaamisen."

- Hän ei puhu lainkaan englantia, mutta kukaan muu ei puhu hänen kieltään. Voitteko kuvitella?

Videon saamat reaktiot olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin kannustavia. Rosea syytetään muun muassa kiusaamisesta.

"Rasisti."

"Tuo on pelkkää kiusaamista."

"Te olette kiusaajia."

"Ällöttävää toimintaa."

Mitä ajatuksia video teissä herättää? Pääset katsomaan sen alta.

Hän on tuore Miss Maailma 2018 - katso kuvat 26-vuotiaasta kaunottaresta

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat