Kuva: Getty Images

Cardi B erosi miehestään - syynä maailmalla levinnyt kohuvideo?

07.12.2018 08:45 - Katariina Auvinen

Nainen kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa.

Räppäri Cardi B, 25, ehti olla naimisissa vain hieman yli vuoden räppäri Offsettin, 26, kanssa. Keskiviikkona nainen ilmoitti, että hänen ja miehensä suhde on tullut päätökseen. Nainen ei avannut enempää eronsa syitä, mutta monet fanit ovat varmoja, että kyseessä olisi olleet pettämishuhut, jotka leijuvat miehen ympärillä. 

Cardi B synnytti kesällä pariskunnalle vauvan, jonka ensimmäisen kuvan hän paljasti Instagramissa juuri eroilmoituksen jälkeen. Pettämishuhut saivat vettä myllyyn, kun maailmalla levisi video, jossa Offsett viettää aikaa Instagram-mallin, Sophia Alin, kanssa. Mallin nähdään paljastavan miehelle rintansa. 

Ali on itse todella järkyttynyt videon leviämisestä, koska hän oli omien sanojensa mukaan todella päihtyneessä tilassa eikä tiennyt kenenkään kuvaavan häntä. Ali vakuutti, että mitään seksuaalista ei tapahtunut parin välillä. Video on kuvattu kuukausi sitten, kun Offsett ja Cardi B olivat vielä yhdessä. 

Pari ei ole kommentoinut, miten he aikovat jakaa lapsensa huoltajuuden eron jälkeen. 

Sophia Alin kerrotaan viettäneen tiiviisti aikaa Offsettin kanssa tämän ollessa keikalla Australiassa. 

Lue myös: Cardi B näyttää aivan Nicki Minajilta - riitapukarit pukeutuivat samalla tavalla

Lue myös: Cardi B:n rohkea hiustyyli kerää kehuja: "Näytät täydelliseltä"

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat