Kuva: Getty Images

Kylie Jenner, 21, haaveilee toisesta lapsesta - asettanut tiukat ehdot sukupuolelle ja nimelle

08.10.2018 10:45 - Katariina Auvinen

Jennerillä on ennestään kahdeksankuukautinen tyttö.

Meikkimoguli Kylie Jenner, 21, piti raskautensa visusti salassa viime vuonna. Hän synnytti ensimmäisen lapsensa Stormi-tyttären aivan vuoden alussa. Nyt nainen pohtii jo toisen lapsen hankintaa, uutisoi Daily Mail -julkaisu. 

Jenner haluisi myös seuraavan lapsen olevan tyttö ja on miettinyt jo nimiäkin valmiiksi. 

- Haluaisin ehdottomasti toisen tytön ja hänelle feminiinisen nimen, hän kertoo. 

Nainen vastasi faniensa kysymyksiin Snapchatissa, jossa Jenner kertoi, ettei tiedä vielä, milloin toisen lapsen aika tulee olemaan. 

- En ole aivan tällä sekunnilla valmis hankkimaan toista, mutta todellakin haluan toisen lapsen, hän kertoo. 

Jenner kertoi myös, että Stormi muistuttaa eniten persoonaltaan hänen sisartaan Kendallia, mutta myös isäänsä Travis Scottia. 

- Hän muistuttaa ulkonäöllisesti minua, mutta persoonaltaan niin isäänsä kuin Kendallia, nainen kertoo. 

Lue myös: Kylie Jennerin kuvat ennen ja jälkeen synnytyksen hämmentävät faneja: "Outo vartalo"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat