Kuva: Handout

Samuli Edelmannista eronnut Laura Tuomarila Me Naisissa: "Oikeastaan nyt on ihanaa olla yksin"

06.09.2018 08:01 - Reija Saarinen

Pariskunnan suhde kesti lähes parikymmentä vuotta.

Laura Tuomarilan, 47, ja hänen entisen miehensä, Samuli Edelmannin, 50, suhde tuli tiensä päähän aiemmin tänä keväänä. Tuolloin lähes 20 vuotta yhdessä ollut pariskunta päätti hakea avioeroa.

Tuomarila kertoo Me Naisten haastattelussa, että ero on nostanut pinnalle monenlaisia tunteita.

– Jos ihminen ei käy läpi vaikeita tunteita, surua ja vihaakin, on vanhasta irti päästäminen ja eteenpäin meno mahdotonta, hän kertoo lehden haastattelussa.

Tuomarilan mukaan hän kuitenkin nauttii uudesta elämänvaiheestaan. Nyt hänellä on aikaa olla yksin ja tehdä uusia, jännittäviä asioita. Uuteen suhteeseenkaan ei ole mikään kiire.

– Tuntuisi ihan hullulta hypätä heti uuteen suhteeseen, hän sanoo Me Naisille.

– Oikeastaan nyt on ihanaa olla yksin. En ole enää tilivelvollinen kenellekään. Kun takana on pitkä liitto, minun pitää miettiä, kuka olen, mitä oikeasti haluan ja mikä minusta tulee isona.

Lue myös: Samuli Edelmann: Haluaisin uskaltaa antautua rakkaudelle ja läheisyydelle

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat